sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Myth


Heitän noppaa ja etenen. Käännyn risteyksessä ja jokainen askel vie pois. En kuitenkaan usko, että mikään muuttuisi. Tai, että joskus löytäisin sen, mitä lähdin etsimään. Tunnen silti olevani lähellä. Se tuntuu kutsuvan kuin Eldorado 1500-luvun espanjalaisia konkistadoreja. Se houkuttaa kuin kulta ja lumoaa; johdattaa maailman ääriin vain, jotta näkisi pettymyksen valuvan kasvoilleni. Ja miten lie; hiipuuko intoni etsiä enää yhtään mitään niin kuin lopulta kävi kaikille Eldoradonkin etsijöille. Se tarkoittaa kokonaisuuden hyväksymistä. Etten saavuta. Ja silti en luovuta.

Monta haavetta toteutuu. Monta olen jo unohtanut. Asioista haluan ajatella, että ne ovat mahdollisia. Asioita haluan muistaa niin positiivisesti kuin mahdollista. Ja vihaan riitoja mahani kanssa. Undulaattien kujerrus valittaa huomista. Sataa. Tulee satamaan. Ehkä näen säteitä hupun takaa.Ehkä kuljen satamaan katsomaan ruosteen etenemistä.

  On vaikeaa saada yhteyttä omaan päähän. Mistä todella unelmoin ja mitä todella tahdon. Löydänkö oman Eldoradoni jostain muualta. Juuri nyt tosiaan tuntuu, että olen lähellä sitä kaikkea. Lähellä lyhtypylväiden palaneita lamppuja.  Jonain päivänä aion pysähtyä. Laitan uudet mustat kangas nilkkurini jalkaan. Laitan farkut ja mustan teepaitani. Makaan lattialla ja mietin. Tahdon saada yhteyden itseeni. Tahdon elää hetkessä ja eristää itseni päiväksi tästä maailmasta. Edes hetkeksi. Ja sen hetken löydän, kun vesi ropisee kattopeltiä vasten. Jos tunnen oloni laihaksi kuuksi menen ulos makaamaan valkoisessa paidassa. Otan kuvan sateesta ja jälleen on suunniteltu päivä, kun minun tulisi elää. Jotta kaikki onnistuu, on kaiken pysyttävä itsekurini hallinnassa. Sen vaadin itseltäni. Sen vaadin maailmaltani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Missä mielesi kävi