torstai 15. helmikuuta 2018

visions - old sofas living in the room in the living room


(Pelkään) sanoa, mitä toivon, sillä tuntuu, että kaikesta olen vastuussa itse. Olen vastuussa siitä, mitä toivon, miten toivon, milloin toivon. Olen vastuussa siitä, etten toivoisi, koska voin toteuttaa. Rantahiekan valkeudesta, haudatuista rakkaudentunnustuksista, kyynelistä kuorma-autoissa. Violetin läpinäkyvyydestä, seuraavasta valosta. 

Käyn yhä luonasi ja selaan läpi takapihan lajikkeet. En tunnista, enkä muista. Mumisen jotain pätevää minun takapihastani. (Sitä ei ole.) Pitelen kiinni ylimmästä napista. Minua pelottaa, etten tunne enää sinua, kun kiipeät sohvaryhmän nurkkaan. Katoat matkan varrelle. Käyn läpi sitä sopivaa, hukuttavan harvaa tupakansavua, joka vihasi romantiikkaa. Sitten selaan läpi olohuoneen lajikkeet, heräät viesteihini. Katoat niihin, etkä kerro. Kerään sen kohdan reunat ja jätän valkoisen, epäsuhdan kohdan keskelle huonetta. Sillä on sinun kätesi.

perjantai 2. helmikuuta 2018

visions - dreamlife


keep me

dreams - dreamlife

purin lattiani
työ repiä muovin säikeitä luovuttamaan 
seuraavaksi ajattelin kostaa seinieni valkean 
harmaan
kerman
vaahdon



menneisyydestä ei tule koskaan kylläiseksi
huonekasviksi, sitä se ei ole, tahdon, että se on myrkyllinen
sanon, että se on tärkeämpi
annan sille nimen, joka on kilpikonnan
mietin taas, oliko sitä koskaan olemassa
mutten luovuta, kun kerron saman tarinan
siihen sekoittuu silmiesi väri
kitchit kukkaseppeleet, okkultistiset asetelmat 
latinat, loitsut, suoria lainauksia elottomuudelta
puoliksi kuivuneet, sairaina siitä, että sinäkin tiedät
lähes kuolleet
aloittamassa uutta,
elämää, joka on vain esteettistä
sille annetaan palkinnoksi esteettisyys, muttei estetiikkaa
ja ladotaan riveittäin koruja, sotkuksi ja kaapin perälle
eivät voi olla runoja, ei ole olemassa nollatulosta
ja minusta on sinuksi
jotta voisin jotenkin voittaa