torstai 13. heinäkuuta 2017

who you were




hävitän sinut usein ja käännyn
kauas
silloin olet kaikkea muuta kuin ääriviivat
ja sävytön
luulevat tietävänsä, miltä naurusi kuulostaa
ja tietysti
tietävät luulevansa mitä se on







maanantai 10. heinäkuuta 2017

tai unia

käväistiin Turussa, jotta Pride-vierailu helpottuisi.
ahdistava kuun loppu. mutta elämme aluille.
sain itseni kävelemään keskustaan, olin tarpeettoman ylpeä siitä. 

raskaiden puiden tähdittämät tiheiköt ja jäätelösulasormiset lapset.

hyvin vähän jäljellä sisällä, on paljon epätasaista ja näkymätöntä kaikille
se tekee kaikesta kauniimpaa.
lämmöstä tulee puhaltavaa ja se asettaa mielentilani hädintuskin poikittain
silloin selviää. 



maanantai 19. kesäkuuta 2017

tell you how



mutta hyppysellinen toivoa ei voi olla kuvitelmaani, ainakaan täysin. joskus asioita on tapahduttava ilman yrittämistä, jotta voisi nousta toistekin sängystä aamuksi luettaviin tunteihin. minun aamulenkkini kulkee käytävää kohti haitariovea, laminaatilta korkille.  

aurinko polttaa ja paljastaa. 

Twin Peaks -fanit egoilevat joko sillä, etteivät ne, jotka eivät piittaa uusista jaksoista ole oikeita faneja; tai sillä, että katsovat aitoa ja alkuperäistä Twin Peaksia. olen odottanut kohtaamista akun kanssa niin, että katsottaisiin yhdessä. olen todella herkkähermoinen katsomaan yksin. sen sijaan olen katsonut The Tribea ja tehnyt muuta yhteiskunnallisesti turhaa. 

mutta itselleni tärkeänä vietin määrittelemättömän pituisen ajan kalliolla. kuulokkeet auttoivat, tuulen vire auttoi. olin niin surullinen, enkä edes osannut määrittää miksi. mutta kaikki oli aika täydellistä. se suru ei ollut ahdistus, vaan jotain aika puhdasta. wannabeindieakustisen session ja teinipopbändin sanelema todellisuus. se tuntui silloin paremmalta kuin mikään aikoihin. sillä jokin rauha.

sellaiset kohdat taipuvat väleiksi. enemmän valoa ohitseni.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

yksi paoistani

huomenna huoleton
huomenna
puhdistan 
ranteet




valo vei muodot, joita en tahtonut korjata.

tulen yhä uudelleen siihen tulokseen, että kotikaupunkini kauneus ei päästä minua vielä pitkään aikaan. olen haaveillut palaavani pysyvämmin, mutten tiedä kuinka realistista tai pidemmän päälle hyväksi minulle se olisi. nyt kuitenkin olen saanut rauhassa herätä huoneesta, jonka pikkuikkunaan on asennettu hyttyssuoja. tämä pieni kaupunki avautuu yhä uudestaan sälekaihtimin koristeltujen ikkunarivien uutuudessa ja loputtomien sekametsäjonojen öisessä harmaudessa. valmiit aamukahvit haalean värisistä kupeista. aurinko on ilo tällaisessa talossa, jossa sitä pääsee pakoon.


tiistai 23. toukokuuta 2017





en yleensä julkaise tällaisia kuvia, mutta ehkä nämä nyt menee, valo oli mieletön. heräävä maa. 

torstai 18. toukokuuta 2017

rare

niitä ei ollut vielä montaa viikko sitten


ainoita aikoja vuodesta, kun vaaleanpunaiset sopivat, mahtuvat


kirsikankukat saapuvat. muttei kukaan tunnu muistavan kuin koristelajikkeet
vähän niin kuin yksi ajanjakso omistetaan niin väkevästi julmalle narsissille
ja tummanpunaiset ruusut ovat aina juhlavia, suruun, onneen, dramaattisiin käänteisiin
koetan kokea jotain mitä muutkin, onnea, kun aurinko paistaa ja syntymäpäivinä
joskus edes jotain yleisesti hyväksyttyä kaunista, siitä iäti vieraantunut omiin tummiin poukamiin
poistun vain kirsikankukkien ja varjojen kalastelemana raskaan verhomassan takaa
eivätkä koskaan ole samanlaisia, niistä huokauksia, frappée-räjähdyksiä, 
lainehtivat viimeisenä valona,väristen ja syöpyen sormien väleihin 
mutta niitä edes kehtaa tavoitella, toiset ovat helyjä, jotka eivät tiedä surusta
siksi ne ovat surullisia kaiken aikaa




torstai 4. toukokuuta 2017

sa t


kuvia vappuajalta

olen istunut sen jälkeen päivät lattialla käyden läpi jäätävää määrää paperia; muistiinpanoihin en ole vielä kajonnut, mutta kaikki muut lehdet, liput, laput.

aloin keräämään lehtileikkeitä peruskoulussa. paljon taitoluistelujuttuja, muistan. vuorasin niillä huoneeni seiniä, mikä kuulostaa ehkä nyt vähän friikiltä, mutta nautin niistä. jossain vaiheessa muistan äitini jotenkin rivien välistä tuoneen ilmi, että hei, voisit ottaa nuo pois. minä otin, ja se meni minuun syvälle. keräsin kaikessa hiljaisuudessa aikanaan lisääntyvää esiteini-ikäiselle suunnattua materiaalia sateenkaarinuorista, se oli jännittävää.

ei näitä painatteita vain raaski heittää pois, enkä niin tehnyt silloinkaan. kansiin vain.

 ehkä osa paloa historiaa kohtaan, ehkä tahdon osoittaa jotain. ehkä en tahdo unohtaa, vaikken koskaan enää avaisi noita lehtiä. juuri nyt on järjestettävä, on karsittava, tahdon karsiutua. tahdon helpottua. tahdon, etten olisi paljoa vielä itseni ulkopuolella, sillä vien niin paljon tilaa kehoineni. tai ehkä olen trendikäs, mikään ei ehkä kuulosta niin halventavalta. nojaa. ehkä vain kyllästyin. (ehkä) minulla on vihdoin aikaa tehdä tämä.

jos joskus vielä uskaltaudun muistiinpanoihin. onnea te, joilla ne ovat tiedostoina.


mutta tosiaan, istunut lattialla, viimeisetkin maidot loppu, pakko hakea halvemmalla vähän kauempaa. join jo sinun kauramaitosikin, tiedä miten vanhaa oli. kuunnellen yhtenä päivänä Radio Helsinkiä, toisena itkien heti suljettuani puhelun. hahhah, on herkkä combo. mutta koetan hokea itselleni: pääasia, että teet. pääasia, että teen.

 sonya lindfors inspaa, pitäis harjaa taas tukka. välillä tuntuu, etten edes osaa lukea. hassua. ennakko-oletuksia ulkoa, puren ja nielen. istun kaksiulotteisuudessani, mutta selkeästi kaikkea vastaan. käännyn kauas, irti.