perjantai 27. joulukuuta 2013

One to Blame


Kohdataan putkitelevision ruudulta. Virhe vaatia, olla suvaitsematta, kun valtaa on revitty sinisinä nauhoina luideni alta. Ilkeästi liikkuvia, joissa ei tunneta, joissa mitätöidään, joissa on oltava ollakseen, muttei kuoltava kuollakseen.

Hetki siitä käyn tummumaan, väljähdyn keskelle.
Uudelleen kiinni, rukoilen anteeksiantoa. 
Tietää nauhat, tietää kahleet, jotka on veistellyt hiuksistani.
Vetää niillä horisontit selkäni pinnalle,
kaarrun ylle, muistan kaipaukselle, enkä jätä mitään jäljelle.

 Tapaan yöllä viimeistä kertaa, ikävöin pelottavia käsivarsia. Valun hopeiseen rantaan, sen lähimpään viivaan, tahrattuun hiekkaan.Vain toiveeni täyttymys: valo, jota ei nähdä tai kuulla. Valo, joka tunnetaan. 
Valo, joka voi olla tuhkaa.  

lauantai 7. joulukuuta 2013

A Bit Like a


Itsenäisyyspäivä.
 Menossa mukana: fanitytöt puolikuntoisina, esteettisyyskämppä, Surinaa idästä, buranaa, kultapoikien päiväunet, vaikeuksien kautta voittoon, ruma Blossa, synnit sekä toki Tampereen bileet. 

Kävelin sinne, mutten pystynyt takaisin. 
Glögiä jäi paljon yli. 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pakkoja

Olen sinulle ehkä myöhemmin
olen kuten lupasin elää kauemmin

Että minä olen vahvempi  
katsomaan niitä raiteita,
joiden ruoste ei
anna sua seurata

Ja että näen sen selkäsi
joka terävyyttään satutti

minulta poimit katkeruutesi
toteutat ne viiltosi
että minä olen vertasi

Siitä sinä et tiedä mitään. 
Tämä on vain oikein. 


Kaikki yhtä syyllisiä ja yhtä syyttömiä. Siitähän te pitäisitte.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Valvoo



Mitä merkitsevät silmieni edessä pirstaloituvat ruumiinosat.
Kokoan inhoa ahdistusta miehiä kaloreita liikkeitä
hajota ja hallitse.

Riistät kaiken, aivan kaiken.


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Autuaat

Tolstoi

Häiriö. En muista sen sarjanumeroa, enkä uskalla tarkistaa. Se on salaisempi, vaietumpi kuin pankkitunnus. Määrittävämpi, petollisempi, turvallisempi. On vain reilua, että määritän sen, sikäli kun se annetaan määrittämään minua. Sikäli kun sen mielelläni otan. Mielelläni. Annettu, ansaittu, anastettu, ammennettu, aamen. 

Heräänkö, sammunko, haluanko, kuuntelenko, umpeudunko, seuraanko, tummunko. 
Tuntematon voisi tappaa minut. 

Mahassani möyrii. Se on ehkäpä onnea.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Black Sands


 Sydämet jäävät aloilleen, pelkään että paljastumme. 

Levität eteeni yksitellen. Vankilasta, maista, niiden rajoista, joilla käyt. 
Kerrot miksi ne sinua siellä pitävät.
Yksin ei ehdi kämmentesi väliin, 
katoat ja valut sinä hiekkana, jota tämä maailma sille on.
Jossa luopuva vain varjoinen maa, 
vaatinut kaksi vuotta antautumaan.
Muttei totta, kuten liukenee lopulta.

Älä mene suunniltasi. Älä siltä yhdeltä, johon henkäät pois huolta.
Näillä mustepulloilla on tapana läikyttää, 
pese pois ennen kuin ne raapivat nämä säikeet. 
Äläkä anna kadota, palvelevat pelkoa, keräävät elävien sulkia.
 
Mistä sinä tulet. 

Pitkästä aikaa ihmisten kanssa: tyttöjä, Minä ja Ville Ahonen, tyttöjä, brunssi Marialla, Sin Cos Tan. Kolme ekaa kertaa. Tai useampi. Iih ja kiitos jälleen uusille lukijoille♥
En ole vieläkään päättänyt suunnista. Täynnä ja yhä enemmän täynnä ristiriitoja. Mutta ajattelin, ettei tee pahaa että asetan itseni eteesi vielä kerran. Kolme on teitäkin. Tämä meri ei anna minulle kuitenkaan yhtään lisää, te katsotte samoin kuin se meri. Se ei ole kohtaamisia, eikä se toisaalta ole raapivaa. Tietoisuus saa minut tajuamaan; vangitsee, mutta vain siksi kunnes tarvitsee lisää, alan riittämättömyydestä, päätyn huokaavaan. Minun täytyy vain päättää, mikä on minulle tärkeää.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Regardless


Kaiut höyrystyvät eteeni, menettävät kun tiedostan. Seuraan niitä suihkuun, takertuvat peiliin, sumentavat minut. Hetken leikin, ettei enää olisikaan säilö. Säilö ei olisi rajattu mustalle. Ei valkea, ei nelikulmainen. Rytmiini ei jää vapautta, eikä vankilaa. Huoneita, rasioita. Enää niistä kuulla. Rytmi minun taustani, se on tuttu vain minulle. 

Muuta, lähiöiden syleily puristaa juuri sopivasti elämää. Sivelen sen poskia, kuten se ainoaksi kuuntelijakseni jää, tietää sitä häpeää, tietää sitä mikä ei ole kuten oli ja mikä tulee vapauteeni, vankilaani, väijyy lumitiikerinä kulmissani.

En aio olla sinulle. Ei voi kadottaa, jos ei ole ollutkaan. Tämä rasia ei ole Pandoran.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

To Be Patient


Ompa tekopyhää, vai vielä väriä. Turhaa sitä on sievistellä; musta pukee paremmin kuin mikään. Tällaista. Se tuntuu yhtä likaiselle, en pese tukkaani, luettelen lisää. 

Olen käynyt elokuvateatterissa:
Itken ennen kuin mainokset loppuvat, itken ennen kuin elokuva loppuu, itken ennen kuin pääsen ulos rakennuksesta. Ehkä pitäisi käydä enemmän, saampahan jotkut tunteet sentään sisältäni. Mikä parasta; en suoraan osaa kiskoa, mitä ne kyyneleet edustavat, mikä saa kivisille poskilleni värivanoja puuteriin. En tiedä: se on helpottavampaa kuin koskaan.

Harmainta harmaata harmaampana päivänä, sitä ei saata kuvitella miten päivä saattaisi harmaampi olla, miten kaupunki saattaisi olla valuvampi. Vannon, että Salen punakeltainen julkisivukin on harmaa nykyään. Tämä kauneus tukehduttaa minut, olen vain täynnä, aivan niin täynnä.

 Vieressäni poika, tunnen kuuluvani hänen vierelleen. Edessämme on aivan liian pieni pöytä. Liian pienet tuolit. Pelkään odottaa kanssasi, mutta luotan sinuun pohjattomasti. Etkä petä.

Karkotettu elämä, hyväksytty rakkaus. Aion säästää marraskuulle, mutta päivästä toiseen näytän samalle. Tuijotat minua linssin läpi, syökset ihoni alle, sirpalelattia.
Ennemmin tai myöhemmin on avattava. Turha: se on vain kirjekuori, se on vain ruokaa, se on elämää, se on vain kaunista, se on yksi päivä muiden joukossa, se on vain sanoja ja se on horisontteja, itkeviä ruutuja, lohjenneita huulia, pimeys kuudelta, etenen Saturnukselta.  

 Maisemat katoavat, liukenevat. Hajoavat. Ei tämä ole minulle sen hallintaa. Rakkautta muuten vaan. Valmistatumista tulevaan.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Shadow it is

Pala kurkussa. Kesken. Sanoilta, käden liikkeeltä. 


Miksen ota apua, tämä ei ole hienoa.

Kirjoitin silloin otsikolla häkkilintu. Nyt se keikkuu vieressäni, samalla en ole varma mitä se tarkoittaa. Huoneissa johon käyn, häkkilintuni kaartaa kaltereiden vapautta. On turva, että kasvot rajataan ja turva, että edes yksi häkki jota vartioida, väittää että se on tyhjä. Tässä ei ole poispääsyä, ei lukollista ovea, selkäni hankaa vasten henkäyksiäni. Kierrän kattoa, pelkään lintua. Se kostaa, että sanoin sitä omakseni, saa minut uskomaan: kaltereiden välistä saattaa kurkottaa. 

Tältä puolelta toiselle. Käännän läpinäkyvän toisinpäin, koskaan en saa valmiiksi niin että näkisin toisella puolella tuttuja. Tai edes luulla näkevänsä. Näimmehän koko kaupungin, yön ja seuraavan aamun. Miksen itke siihen paikkaan.  
Kohti sulavaa lunta, tapaan teidät. Jokaista sanaa joka käy sisälleni, en minä voi, ettekä te voi, eikä me ymmärretä, ettekä te ymmärrä. Jään tyhjemmäksi.



Lumitukka. Olla sanojen mittainen. Väsyn yhä helpommin.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Keltainen jatkuu huoneessa

 Vika kuva tuo mulle jotenki hassusti mieleen Rent-a-nekon, miksi lienee, kun ei ole edes kissaa.


Kahvia, aamuja, Anno Domini postiluukusta. Maria. Luvaton määrä kuvia, luvaton määrä kauneutta. Vähän lisää naurua.

Aloitan päivän Fröbelin palikoiden konsertilla. Jatkot: liikennevalo-odotushalaus. Helppo ja vaivaton. 

Silitän helmojani, kirkonjäljiltä yhä valkoiset. Vastasin väärin.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Halves

 

En vain katso, kymmeniä liimasin taivaaseen, ei laske irti edes syntymäpäivänäsi, se on minun vikani.
Eihän se ole kuin itsestä kiinni.Pitäisi kieltää tarttumasta, se siihen jää. Pitäisi tietää enemmän, paremmin. 
Lisään vaaleinta.´Pyydän kaksinkappalein.

Ruma on kirosana

Kietoo minulle kaulakorun, kietoo ristit kuin valvomaan. Se tunne ei ole valhetta, eikä se tunne ole oppikirjoista. 
Se ei ollut sanoilleni, ei käy sivuilleni.

 Paikassa välimaasto

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Last

Asfaltti sammuu,
valitsinko jo

 viisisataatuhatta
piiritys

Hiukset tippuu viimeistään suihkussa,
tiedän, ei niin saisi sanoa.


Ja kun kyse on enää niistä kieltämistäsi rajoista,
vannon että neljän täydellisen jälkeiselle maalle, jos jonnekin, aion kuolla.

Uskon ja en usko, mutta kuulemma se ei uskon asia olekaan.


Inkeri aloittelemassa lukion kakkosta. Tampere pisti käppyräksi.

Oh viipurikissakiitos uusille lukijoille♥ ja kaikille♥. 
-Tänään söin ensimmäistä kertaa elämässäni aaplusjogurttia
-Kipeilen nykyään (suhteessa tähänastisen elämäni kipeilytahtiin) paljon.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Miksi puhut niin oudosti



Tänään kaikki tuntuu niin erilaiselle.

Se on uusi tunne.
Pelästyn ja helpotun yhtä aikaa, kun en löydäkään profiiliasi. Mutta kuulen, että se yhä on. En ole itkenyt sitten sen kun kannoin sydämenmuotoista sylissäni. Se tapahtui kylässä. En ole koskaan käynyt sellaisessa kirkossa. Äiti itkee ajaessaan meidät kolme pihaan, soitan hän hakee meidät. Rusettiballerinani hiertävät, en käytä niitä sen koommin.
  Tänään ensimmäistä kertaa, luulen löytäneeni sitä tuskaa, mistä minulla on ollut huono omatunto. Se, joka ei suostu tulemaan pois. Niin useasti kuin olisinkin tahtonut näyttää, että minuunkin sattui. Tuntui, että epäonnistuin siinäkin. Isä ei ymmärtänyt kun pyysin ajamaan toista kautta. Olen yhä katkera. Jälkeenpäin katsoin netistä ne uutislähetykset, luin ne artikkelit. Lasken unissani yhä ne iskut. 
Samaa asetta minäkin käytän väärin. Siksikö minusta tuntuu, että se oli minun syyni.
 Luulin hyväksyneeni, minähän olen järkevä. Mutta vasta nyt nousee se viha. En ymmärrä, miksi noin vain joku saatetaan ottaa pois. 

Minä en pidä niistä muistovideoista. Se asfaltti tehtiin uudelleen viime kesänä. Sinulla oli aina risti kaulassa.
 Päätin, lopettaa siitä puhumisen.

En tiedä, mikä suunta on nyt. Mutta kaipaan niin.
Ohitan. Ohitan.
Oikean.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Emphasis



 Se valkoinen on eri kuin se toinen. Mutten sulje niitä toisiltaan, minulla on varaa kahlata vähän vielä pidemmälle.

Ei vain aikaa tai paikkaa. 



Toivoin, että vihdoin on se aamu, kun. Niin kuitenkin näen varjojen kääntävän päivän iltaan. En kirjoita siitä, jotta en muistaisi, että varjotkin alistuvat auringolle. Liekö sen symbolisempaa merkitystä sillä, kuitenkin olen kyllästynyt ja väsynyt samoihin kaavoihin, joiden tarkoitus on vain kyllästyttää ja väsyttää. Se olen vain minä, ja se pelottaa. 

Suljen silmäni, ei katoa. Yhä tie, yhä pyörät. En enää nouse omani selkään. Tivaa tarinaa. Nauran. Huonoin ikinä. Nauraa. Vieressäkin. Häviää, mutta minä häviän. 

Vastaa, ettei minun tarvitse enää kysyä. Sanokaa, jokin on vialla.

torstai 19. syyskuuta 2013

Kuin ruusuilla tanssisi



Pitääkö minun olla jotain muuta. 
Maistuu liian hyvälle, vaikken maistanut ole niin että muistaisin.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Tiedä, että ei

 
 Minä ja Ville Ahonen - Kerro minulle rakkaani


Portaat kirkon torniin. Kuolleet tunnit. Haamukurkut, siis tappavat.
Reuna tuntui tarkoitetulle.

Olen käänteinen, en muista yhtäkään kolmattatoista perjantaita, jona olisin ollut epäonnisempi kuin saatan verrata. Hämmennyn vain luonnollisista asioista.

Tämä väärä sattuu. Taas.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Relation

Etkö sano vai jätätkö sanomatta.

Onhan se täysin vieras, seuraat syrjempää.
 Ikkunarivin kolmas ja minun maailmassani et koskaan poistunut. Saati saapunut. 

Kaikkeen tottuu.

torstai 5. syyskuuta 2013

Lähteet mykkiä

En ole kuullut, että se meillä olisi verissä.

Richard Scarry käskee kuvittelemaan. Minä kuvittelen. Siihen pisteeseen kunnes minulla on sellainen, mistä puhun, mistä kerron ja mistä muut salaa ovat kateellisia.  
 




Vai kuvittelenko vain.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

This Close


Tämä tuntuu kodilta. Lapsuuteni Martinlaaksolta.

tiistai 27. elokuuta 2013

Roskat roskiin, sitä rataa



Käveli ovesta sisään päästäkseen ulos.

Minä en vähättele, mitä sinun ikinä täytyykään tietää. Opin aina vaan.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Lauantai


Lauantain on oltava päivä auringolle. Päivä gallerioille. Niiden viidakoille ja Neuvostoliittolaiselle arjelle. Päivä brunsseille. Päivä, jona saa juoda kahvia. Mietipä nyt itsekin.

Mikään ei hoida paremmin kurkkukipua kuin nauru kahden kivanenäisen tyypin kanssa ja soitto äidiltä.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Behind, Technically



 Onko elämä valmiiksi lantrattu, kestääkö sen vain niin. Olen menettänyt. Mutta en koskaan pudonnut.



Ja sitä on vaikea hyväksyä.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Osa/Part


  Ties kuinka mones. 
Sinun tiesi käy riikinkukon pyrstösulkien läpi. Turkoosin eri sävyjen jälkimaku väljähtyy suussasi vielä pitkään. Maustat seuraavana aamuna ja salaa itseltäsi päätät säilyttää. 
Omaani en tiedä.

Kaivannut sitä makua.

Mutta parempaa kuin moni muu asia, on tämä valo. Näiltä laitosseiniltä. Sisäpihalta. Kaltereiden sisältä. Lopulta siitähän kaikessa on kyse. Täällä.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Just Passing by


Pesen menneitä. Muistan ajatelleeni: se on tänään. Muutama muiden joukossa, eikä edes tuntia paikallaan istumista. Käyvät vastaan, käyvät nilkkojeni ympärille. Leijaavat eilisen aamuyön usvan lailla, hauraana ja katoavaisena, mutta niin kuin lumena. Tuntuu olevan liikaa. 

Öisin kohti kantta. Turvassa.

Aika ahkerasti olen myös koettanut ihmisten pokkarikameroita hyödyntää, (koska kyltymätön ikuistamisriippuvuus) kun Kalevi-kamerani löi vuoden kestäneen tietojensiirtosopimuksensa irti Antero-obejktiivista. Sen lisäksi on lähinnä mustavalkoisia kuvia, matkoja etelään, ylittämistä, sopivan kauniita hetkiä, öitä, peltoja, sanojen pakkautumista sanattomuudeksi, yksinäisyyttä rakkauden ympäröimänä ja toisinpäin. Minä ja Ville Ahonen. Kortteja pääkaupungista.

Kaiverran sen uudestaan mieleeni. Piiloudun sen pieniltä voimilta. 
Käsittämätön ilo, kun kesäkurpitsat ovat vihdoin kypsiä!

torstai 1. elokuuta 2013

Toisen ja omaa

Kesäkuu. Heinäkuu.

Siirrän sen ikkunaruutujen väliin. Sälekaihtimet raastavat liikahdellessaan. Pesetkin jo pois. Painaa selkä sitä vasten, josta heijastuu. Valuvat hahmot ovat jokainen kuin tiedostamaton katkeava minussa. Ympärilläni olkapäistäni lävistävää. Raapia taipeet vitriinissä, olen saapunut jälleen laitoksen portaille.
"En usko."
"Niin."
Kuolemasta puhuminen on joko liian tavallista
 tai ylitsepääsemättömän kiusallista niinä harvoina hetkinä.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Jaksa



Yhtenä päivänä otettiin siveettömän oloisia Suomenlinnafiilistelyjä ja seuraavana ostettiin talvitakit. 
 

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kulmia

Leijonanharja, Kultatukka, Pikku Prinsessa. 

Tarraa taipeistani. Koetan päivästä toiseen hahmottaa kulmaa. Suistaa altani maan ja pakottaa kiipeämään oksille. Edessäni liuta mustia puita. Jokainen enemmän tai vähemmän kesken. Oksia on liian monta, jotta saattaisin käsitellä jokaisen. Kuuluneet sivulauseisiin. 
-Miten saatan koskaan pukea ne päälleni, miten koskaan aion nousta seuraavalle.
Kulma tarraa taipeistani. Suolaa siskojani.
  
 Kiipeän yhä hauraammille portaille kohti hämärtyvän hehkulamppuja

-Kuvittelenko olevani jotain, kun saatan niitä koskettaa ja suoristaa sanani? 
Pelkään, etten seiso suorassa. Seisominen kaataa. Että sanani eivät palaa. 

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Tyttökullat

Hetkiä, joiden vuoksi itken syyttä.

Häkki visusti sylissäni peiteltynä peittämässä koko kotimatkan ajan. Koetan pitää siitä kiinni samalla, kun vaihdan junaa. Hukkaan portaat asematunnelissa; on enää vain tunne kiireestä. Hukkaan sylissäni lämmittäneen kylmän. Metalli heijastaa vielä aavistuksen äskeisestä. Jäljellä on enää selkä. Selkä kasvoton, passiivinen. Jatkuu sanoina, jotka ahdistavat kohti kaupunkeja, ihmisiä, kohtaamisia, ruokapöytiä, paloja, sokeita, lantiota, etelää, asuntoa. On vaikea selittää, miksi varikset ovat minulle niin kovin tärkeitä. En ymmärrä niitä, mutta ne ovat ainoita, jotka näkevät, mitä olen. Näkevät epätosia ja niiden harmaa selittääkin samassa kaiken. Sylissäni taas valkeaa. Visusti peiteltynä.

 P.s. Hei, minä siirryn kohti etelää Turkuun; minut on hyväksytty opiskelemaan

Lahti

Sisällä.