lauantai 19. toukokuuta 2012

Bodies in the Cemetery

Olen tullut tietoiseksi ruumiin rajoista. Tai oikeastaan tietoisemmaksi. Olen sen takia nähnyt valkoista ja kaatunut pimeässä. Valvon myöhään ja tuijotan ja kuuntelen. Niin kuin nyt voi kuvitella tekevänsä pimeässä; kuuntelee seinäkellon seukuntiviisaria ja seuraa digitaalisen kellon pistemerkintää. Jokaisella toistuvalla luvulla toive ja jokainen minuutti kauemmas eilisestä. Kummasti se pyyhkiytyy ja pyyhkiytyy kunnes lopulta tajuan, etten mitään ole kirjoittanut muistiin permanenttitussilla niin, ettei jälki pyyhkiytyisi pois. Edelleenkään en ole niin sairas, että tarvitsisi pyytää apua. Sillä olen erittäin kykenevä puhumaan.  

Muurahaiskeon päällisenä, kaiken kukkuraksi olen harhautunut ajattelemaan kesää. Unelmoimaan. Kiitos sen palasin todellisuuteen. Jo oli aikakin! Kelasin ennen havahtumistani kuitenkin vanhoja kuvia. Tai no viime kesältä vieraillessamme Suomen syövereissä. Puukkiksena voisin lisätä että tosiaan syövereissä; siellä peräpäässä nimittäin, koska sananlaskut ja Turku. Jos olisin jumalatar olisin ehdottomasti vitsien. Erikoistuisin puujalkavitseihin. Eri asia sitten, miten minua palveltaisiin, jotta arvon vitsien jumalatar pysyisi tyytyväisenä. Tai lähinnä miksi.

Kuvamateriaalia kuitenkin myös näyttelyn avajaisten jälkeen. Tunteet pinnassa Pinnassa. Kuinkas muuten. Sitten istuimme tuuleen ja annoimme viedä. Hiuksemme ja saippuakuplamme. Auringossakin käväistiin nopeasti. 



 Kyllä: tämä on kirjoitettu juuri niin myöhään kuin näyttäisi.

//näen jo auringonnousun.

lauantai 5. toukokuuta 2012

An hour asleep


Se on meri, joka minua tervehtii neljänä aamuna. Se tuuli ja sade, joka piiskaa laivan kantta kahtena iltana. Usva, joka samentaa laivan ääriviivat terminaalissa. Kyyneleet, joiden läpi en näe edes matkalaukkuani. Kaikki olikin liian hyvää ja kaunista jatkuakseen. Kaikki tuntuu muuttuneen.

Silmissäni vilistää. Viittä väriä. Oranssia ja tummaa. Olen värjännyt niillä jokaisen, joka vastaani kävelee. Olen nimittäin uskaltautunut ulos. Lukkiuduttuani ensin sisälle. Varjot heti alaripsieni alla ovat syvenneet syvenemistään. Näytän pian turpiin saaneelta possulta Angry Birdsistä. Sitäkään en ole oppinut pelaamaan.  

 23.4-27.4. Maa ja meri. Savonlinna-Hollola-Turku-Tukholma-Turku-Hämeenlinna-Mikkeli. Hollolan kirkko, Turun tuomiokirkko ja Storkyrkan. Nationalmuseum, Moderna museet, Östasiatiskamuseet ja Etnografiskamuseet. Himmailua Östermalmilla. Pitkä matka vaatii paljon matkatavaroita, eiks. Ja uusia hellyyttäviä tuttavuuksia.

Hihs no matkat loppuu. Hehs olen rakastunut. Yhä syvemmin vain saippuakupliin. Valoon sekä pitsiin. Tällä hetkellä rakkauteni kohteisiin kuuluvat myös eilisen meikit kasvoilla. Kääriytyminen oman sängyn omiin lakanoihin. No myönnetään: myös kalanruotoletti. Sitten kankaat. Ja ja noms maustamaton jogurtti. Mmm ja vesi. Öms. Ja nuo viisi uutta ystävääni. Joo. Rakastuminen on siis se miun juttu.

En kuvitellutkaan olevani mitenkään erityinen. Toivoin kai vain jonkinlaista osoitusta jostakin. Mutta niin kuin tunteettomuus tuntuu kaikuvan kiviseinien sykkeen tahtiin ja etenee kuten suunniteltu, en aio jatkaa näin. Ainakaan kovin pitkään. Niin on myös sade satanut ja jättänyt kuivaa sinne, mistä en ole osannut etsiä. Vaikka luulisi, ettei se sen vaikeampaa ole kuin etsiä Afrikan tähti pallurapolun viidakosta. Kerron salaisuuden; en ole osannut rukoilla. Enkä aio pyytää apua. Enkä kertoa.



Heh loppuun jotain ehkä hieman iloisempaa. Turistikuva Tukholmasta. Ja koska kaikki ystävällisesti sensuroivat kauniita kasvojaan tuollaisilla mustilla lämisköillä, niin uskaltauduin tämän jakamaan tälläkin puolella nettiä. Kuvaa täydentämään miulla pitäis olla sateenvarjo. Ehkä jossain hieman sateisemmassa kuvassa miulla saattais sit olla kans tollaset gafas de solit. Kyllä; olen myös kielinero.




Nuku rauhassa rakas ystäväni.♥