keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Pieniä puheita


Minä teen kasvispataa, vohveleita ja poimin lenkin loppusuoralta kukkia. Luen kirjoja ja silitän vaatteita. Elän aina selkäpuolella. Valmistaudun olemaan ylpeä. 

Mutta se yhä sama ääni. Se tuo takaisin turvaa. Lupaan pitää siitä kiinni tällä kertaa.


Sitten tein seppeleen apiloista kuten opin vasta, kun asioista teki vaikeampia kuin ne ovatkaan. Istun, kun sinä seisot. Keräät lisää valkeita ja kuuntelet puhelun saapumista. Saamme seuraa. Ne tytöt ihastelevat. Minä hymyilen ja osoitan seppeleen heidän käsiinsä. Tiedän, että se löysi paremman kodin. Varmistun, kun kävelemme pois ja iloa kuuluu takaamme yhä.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kuvittelen, se on lunta



Valkoisena yönä saattaa rakastaa superkuuta, Tarinoita, Olavi Uusivirtaa, unohtamista, lentokoneita, kaikua, vaaleanpunaisia karkkeja, pörröisiä hiuksia, sitä että väliä on vain tällä hetkellä; pysähtyvää aikaa. Elämä on mustavalkoista; niin lapseksi itseni tunnen seuratessani tilan rajoja. Tarjolla epävarmoja pehmoleluja ja punainen maatila. Enkä mahdu tuon askartelupöydän ääreen, mutten muista edes lapsena pelänneeni ja tuntenut itseäni näin pieneksi kuten nyt. Itseäni ja mitä sille on tapahtumasssa, mitä tulee tapahtumaan. Lähden vieraan naisen matkaan.

Luon katseita, joihin teillä ei ole asiaa. Nuori nainen kalastelee samaa. Olen vain hiljaa. Kysyä kuolemasta ja lääkkeistä, nekin katseilta piiloon hameeni taakse. Hän kiittää ja tuskin tietää itsekkään miksi. Pyydän anteeksi salassa.

Hauraita suoria,
peittäisitkö ne auringolta
kertoa sinulle on nykyään kuin hymyillä sateessa talvella.

  Luulen minun löytyvän nurkasta.       

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Pioni


   

Pionimme. Se päivä, kun kuvien muokkaus ei tunnu hyvälle. 
Riitaisan viikon kuluessa olen ansainnut iloa pelkästä kasvin kuvaamisesta.
Sitä paitsi mulla on tosi Liisa Ihmemaassa olo näiden johdosta.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Paperi



Kesä(l)omakuva. Profiilista.

Hengitän tulta ja jokaisen myrkyn epäpuhtaasta palamisesta. Hengitän ruosteen ja sokeria suonissani. Pyydän käden käteeni ristiriitaisuuksilla. Ne jäävät lepäämään kämmentemme väliin. Tunnen niiden luiden rusentuvat. Niiden pienet, jo valmiiksi öljyn turmelemat, siivet särkevät luiden terävillä säröillä keuhkoni. Puhkovat ja saattavat lepoon. Mutta ihminen tahtoo selvitä. Ruumiini tekee kompromissin ja vaati saada elää. Hauraat jättävät jäljelle välttämättömän; rangan, jonka taipeista erottelen Rajamaat. Se, mitä olen, kulkee niiden pinnalla. Välillä polveilee ihon alle. Aamulla huomaan virheeni ja vedän peiton eilisen päälle. Ettei äiti huomaa.
Kämmeniemme välissä saatan yhä tuntea kokoon rusentuvat luut. Niiden pirstaleiset reunat raastavat kumpaakin, mutta kumpikaan ei suostu lopettamaan. Sisälleni koskee sitä mukaa enemmän. Ne luut menevät uudelleen keuhkoihin. Ne luut valehtelvat. Ne siirtävät tänäänkin Rajamaille. Hengitän taas ruosteen, etkä sinä epäile mitään.
 Rakas varisparvi odottaa omenien alla. Nekin ovat kuulleet syyllisestä.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Hattuun


Oon poistanu tän postauksen jo kolmesti. //vaihdoin kuvan sen sijaan
 1.6.-13 tähän väliin.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Takaisin


Kukapa ei kesästä pitäisi? 

 Jo paatuneeksi kesän vihaajaksi ehtineenä, oli hämmennys suuri kun valitsin tietoisesti sen puolen jokea, jolle ilta-aurinko hymyili, tietoisesti istuuduin portaille kääntäen kasvot silmät ummessa lämpöä kohti, ja huomaamattani aloin hymyillä. Liekö Turku tehnyt tehtävänsä 'tois pual jokke'. Söin vielä banaaninkin.

En ole pitänyt mistään pitkään aikaan kuten pidän viimeisestä kuvasta.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Luvattiin palata ajoissa


Luonani mustia puita ja sitruunamaailma. Sinä kai vain vihaat jälleen kerran.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Köytä minut pois


En tiedä, mitä sanoa. Ainakin kai, että päivän aikana mielialani vaihtuu kymmenen kertaa valehtelematta. Valehtelematta valehtelu kuuluu noihin päiviin. En tiedä, mitä se tarkoittaa. En tiedä, miten jatkaa todellisuudesta, kun kuvittelin kertovani tänne kaikki ulottuvuudet aina siihen hetkeen, kun koen vapauttavammaksi lopettaa. 

En jaksa. En jaksa. En jaksa. Ole hiljaa. Minä olen väsynyt. En jaksa. En vaan jaksa. En jaksa enää. Olen niin väsynyt. En jaksa. En jaksa. Ole hiljaa. En jaksa. Minä en jaksa. Vai oletko vain laiska.