Käsittämätöntä, etten palaa sinne ensi maanantaina. Jätin Savonlinnan tuulet taakseni vähäksi aikaa. Nappasin aamulla kalevini mukaan ja näpsin muutaman kuvan kavereista ja kesäisistä tunnelmista. Jään kaipaamaan ihmisiä. Jään kaipaamaan maanantain jumitusta, kun kaikki juoksee ekojen tuntien välissä kahville. Mutta tuleehan se takaisin. Kaikki eivät. Mutta tuleehan se takaisin.
Omenankukkataivas, sovelletun lettukestit ja sovelletun kesänäyttely
työ. Ja käpy. Sitten maalasin; ja myöhään eilen iltana (yönä) sain kupen
portfolion valmiiksi; ei muuta kuin aamulla mukaan ja palauttamaan.
Ensi vuonna emme enää asu yhdessä.
Oli muutto edessä. Äiti tuli ja pakattiin mun Savonlinnan elämä takakonttiin. Haikea olo tuli vasta tänään, kun laulettiin suvivirsi. Aurinko paahtoi. Kalevi roikkui kaulassa ja huokasin onnellisuuttani.
Hymyn takaa näen tanssin. Ja kuulen vesivärien askeleet portaikossa. Joku sytyttää valon. Ehkä olin vain nukkunut liian pitkään. Annan valon hiipiä iholleni. Annan sen hyväillä purtujen kynsieni pintaa. On jo keskiyö ja minä valvon. Annoin olla, koska satoi. Päätin, että ukkostaa. Seinät tuntuvat pusertavan viimeisetkin rippeet minusta ulos. En tiedä miten se käy. En tieä, miksi lähdin kuiskailemaan turhia pöydän alle. Kyyristyn ja suljen silmäni. Olen jo kaukana. Kaukana toisessa paikassa. Ja yhdyn tuuleen. Olen jo kaukana. Poissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi