Unettomuutta

Olin aamuauringon kanssa viereisillä varjopaikoilla. Syliini lukitsin kirjan, sivunsa reisiäni vasten ja kermanvärinen kansi heijastuen kasvoilleni. 

 

- On ollut vaikeaa nukkua, sanon.

- Nukuitko viime yönä?

Pudistan päätäni ja poimin kirjan kannet yhteen jättäen vielä pikkusormeni väliin. Hapuilen katseellani kirjanmerkkiä, mitä tahansa pyyhkeestä irronnutta lankahaituvaa tai hiuksistani kimmonnutta pinniä. Lopulta luovutan ja katsahdan aamuauringon polkkaan taittavaa rytmikkyyttä. Huulilleni muodostuu hymy kuin itsestään, vaikka minun pitää pian jo katsoa muualle. Sen unelias olemus puolestaan siirtyy nyt tarkkailemaan minua, paksut kulmat piirtyvät selkeinä vaikken katso suoraan kohti. 

siirtymiä

seikkailut salassa

siirtää seinää, pujottaa läpi

jokaista naurua vastassa

keritty taivas

luikertelee jaloilta toisille

kuorii yötä taaksemme

aina huominen

aamuviisi on maagisinta aikaa edelleen, syksy tuoksuu jo

 ilman rintaliivejä, vaikka on ollut vaikeampaa olla kaikkineni
vaimea vapauden tunne pyytää ja annan sen viedä
kohta vesi ulottaa nilkkoihin, silittelee saalistaan
vaatturi päättelee saumat, ostattaa lisää maata, kun en huomaa
vyötäisille, helmani ulottuvat jo jokaiselle säröllään kenottavalle vastarannalle
pian olisi mentävä

Keskiyön

Einesperunasalaatti ja valkoviini, keskiyön aurinko, mutapohjaiset uinnit.
Luettelo erityisestä keskikesän ajasta. 

Kesä ei ole Katri Valan puisto

on helppo puhua, että tämä on paras aika vuodesta. olen yhtä kevään kanssa. allergia ei erota minua sen öisistä yöttömyyksistä. pidän joka vuosi töksähtävän puheenvuoron siitä, miten vihaan kesää. kesä ei puhuttele, se ei ole muutosta. se on tukehtuvaa ukkosta ja tragedioita. valosta tulee pimeää, mikään ei ole mitään, en pysty elämään. yhteys katoaa ja minä lähden sen mukaan. en voisi elää ilman.

toivon, että teeskentelen myös itselleni tarpeeksi hyvin. että auringonsäteet eivät ole aina samanlaisia samojen puiden lävitse. metsän valoviidakot ovat lähin, mihin pääsen pakoon kaikkea. 

ehkä menetin jotain aina kesäisin. pelkäsinkö riitoja mökillä, pelkäsinkö, etten saa olla sisällä; pelkäsinkö; että sitten pitää kohdata ihmisiä; pelkäsinkö itseäni; pelkäsinkö, etten näy, kun en käy koulussa? 

onneksi on kevät. se sopivasti minut voimauttaa joka kerta, harhauttaa ajattelemaan, että tämä kesä on erilainen. toivon niin jälleen.

over again

piti mennä jo nukkumaan. oon kehittänyt itselleni kahdeksan aamut ja viimeistään puolen yön kanssa saapuvan unen. se on tuntunut paremmalta kuin muistin. tai muistinko, en ole aivan varma.

mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa, enhän tehnyt niin kuin suunnittelin. olen pettynyt, mutta ei voi murehtia loputtomiin. maalasin kuitenkin suhteellisen antaumuksella, pitää matkustaa kotiin vielä, tuntuu että se jäi siltikin kesken. ja niin sen kuuluu mennäkin. 

ennen, flow ja jälkeen. voisihan muotoilla monesti ja kääntää koukeroiksi, mutta kai silti haen vain samaa. ja ne olivat; ihania hetkiä. jos ne eivät olisi samoin olleet kuluttavia, liikuttavia, ei tietenkään olisi sama. tiedostan miten kuormitun, mutta sitten taas selviän. olen jälleen syönyt ja kaikki on ehkä järjestynyt hetkeksi.

kadotin juomapulloni mystisesti. ostin kympillä haaleanpunaista. että sellaista vain tänne.

onko lupa

(ennen tätä)

kesäpäivät ovat kuluneet toistaiseksi pitkälle kotitkotona. riitoja, välillä pystyn, usein suljen. 

hetket ovat etukäteen hämärtyneet ja aamuneljän herätykset kuuluvat etäisinä ja epätodellisina. ehkei ole olemassa epätodellisempaa hetkeä. se ei ole mitään, enkä voi lisätä sen olevan kaikki. tumma, häviävien tuoksujen suojelema, josta olen nähnyt paljon painajaisia siitä lähtien. ja ne, jotka ovat todellista, jos niin voi sanoa.  

 sälekaihtimet sulkevat hämärään ja pelkään herätä.

 joihin kerääntyvät kyyneleet. 
pidättelemätön, paino.

 kokoan hetken itseäni niille. mietin miten samaistuttavia ne ovat. minusta ei tule niitä, ne. niin kuin muka olisin jotain muuta, vaikka millä hetkellä hyvänsä olen.

tai unia

käväistiin Turussa, jotta Pride-vierailu helpottuisi.
ahdistava kuun loppu. mutta elämme aluille.
sain itseni kävelemään keskustaan, olin tarpeettoman ylpeä siitä. 

raskaiden puiden tähdittämät tiheiköt ja jäätelösulasormiset lapset.
hyvin vähän jäljellä sisällä, on paljon epätasaista ja näkymätöntä kaikille
se tekee kaikesta kauniimpaa.
lämmöstä tulee puhaltavaa ja se asettaa mielentilani hädintuskin poikittain
silloin selviää. 

muttei täysmaitoa

täällä mariskoolit eivät ole aitoja. eivätkä tasot ole massiivia. 

aamiaiseksi saa ottaa pelkästään omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta.

 ja aina joskus levitetään leivälle artisokkapateeta 
täällä ei voi paeta   

mutkat matkassa

pirunpeltoon
kerättiin tietty mustikoita ja nautittiin
tahdottiin tietty takaisin

käytiin juomassa teetä ja tuettiin Syyrian sotaorpoja. olo oli voimaton

( m o r e ) concrete

aku tuli Turkuun ja viikko on kulunut

♥ -16

 paljon  kuvia

tässä muutama ohikiitävä

white noise

feminististä filosofiaa
 

enkä ehkä kestä, että se on kohta ohi. ja siitä kerrotaan minulle. 

 

gardens

taittelen valon 

pysyn siinä kiinni

 Kenkäveroiltiin!

miltä se tuntuu, 

kaipaatko takaisin

siellä enää

tärisevä liike, en muista 

haljennut huuma

saa viereesi katsomassa

tämä talo on tyhjä

eikö kukkia viedä haudoille. eikö juuri sellaisia kimppuja, jotka kerätään kesän huolettomuudesta, lapsuudesta. miten ne ovatkaan täydellisiä juuri silloin. vai viedäänkö ne verannoille, muistuttamaan juhlasta. itkin joka kerta, ensimmäisen kerran lukiossa. luulisin että molemmin päin. 

sointi myöhäisissä päivissä, kerro lisää, saavuta minut

vähäsen

Tahdoin tulla tännekin vähän hymyilemään. Varkauskoti helli viikon, sitten jo takaisin tänne toisaalle. En ole vielä purkanut matkalaukkua, penkonut sieltä vain hiusharjan ja saippuan. Laitoin eväsbanaanin odottelemaan kenkien päälle, siinä se on vieläkin. Ostin uuden kameran. Käytiin serkun ylioppilasjuhlissa ja mulla oli pitkästä aikaa ihan nätti olo, vaikkei sitä ääneen saakaan sanoa. Odottavat vielä ihanan epämääräiset ilmat, hetket, pysähtyneet ja vilkkaan vilkkuvat. Rytmiltään tippuvat. Nyt on kesäkuu.

cover my arms

all same direction

monia valoja, yksi parhaimmista, rakkaimmista

alkavaa