I will listen

On onnistuttava olemaan myös hyvä lohdutettava. Täytyy vastata toisen tarpeisiin kokea onnistuneensa lohduttamaan. Päivät ovat pitkiä herättyään puoli neljältä. yhdeksältä nukahtaa taas tunniksi. Kaiken hauraan ja vaikean koettaa höyrystää kuuman alla pois. Se kaikki tarraa kuitenkin tiukaksi kelmuksi seiniin, kaikkiin happiväleihin. 

Päälläni on kuminen vaate, joka liimaa minut ajatuksiin, kauttaaltaan jo punoittava iho sen alla. Kihelmöi, viheltää korvissa, piirteet pehmenevät. On onnistuttava olemaan myös hyvä lohdutettava. Täytyy vastata toisen tarpeisiin kokea onnistuneensa lohduttamaan. Moni herää aiemminkin, moni herää, eikä valita. Minulla ei ole ääntä jolla valittaa, eivät asiat sillä miksikään muutu.

En lue uudestaan.

Surupäiväkirja putoilee nuokkuessani sen yllä. Nieleskelen illat, itken aamut, herään öisin. 

Rantakaislikko

Vastaukset luiskahtavat puristuksesta kuten mikä tahansa murtuisi pakotetusta voimasta. Vähän kuin hymyt, joiden taakse on joskus niin helppo nähdä että meinaa naurahtaa ääneen. Ei kuitenkaan naurahda. Se vaikuttaisi kaistapäiseltä, tai pahempaa; vakavalta. Mutta hymytkin pakenevat paineessa. Yrittää joskus, välillä, usein tarrata siihen iloon, jonka tietää liittyvän välillä yhteen tuohon ilmeeseen. Tuntematonta, minä hymyilen, kun hymyilyttää, joskus vain itkettää samalla.

Syksy ei ole pelottanut ehkä koskaan näin. Nostan syliini rikkoutuneet housuni. Kuron umpeen säikeitä, ja uppoudun ahdinkoon, jossa ei mikään koskaan pääty, eikä ala. Tajuan palan kurkussa liian myöhään ja oksennan huutoni keskelle kerrostaloa. Yksi nurkka täyttyy ämpäreistä, joihin pinoan itseinhoani, se on hälyttävää, joskin tunnen kontrolloivani sitä paremmin kuin ennen. Karkotan sinut, raavin käsivarsiani, hoen lisää. Karkotan minut. Luulin että olen avannut kurkkusi ja repinyt mahalaukun auki. Vedän säikeet kiinni, tämä on huonoa Ikean lankaa.