Loma on ollut näennäistä ja herään liian kylmään tai tuskastuttavan kuumaan huoneseen tajuamaan ajan loppumisen. Kaikessa kulissinomaisessa hataruuudessaan loma on osoittanut pyjamaeskapismin mahdin. Olen kuitenkin toteuttanut joitain pitkäaikaisia haaveita. Yksi niistä on ollut viettää lomaa päätoimisesti Stars Hollow'ssa. Haave sai lisäosan; pitsan, ja toteutin sen useaan otteeseen.

Aikaa ihmettelee moni, liityn kuplivan harmaaseen aallokkoon materiassa, joka päivittelystään jää kiinni. Joka kuukausi. Joka kuukauden ensimmäinen päivä. Vuoden lopussa. Vuoden alussa. Oheneva kudos käyttäytyy aina samoin, tiivistyen, mutta venyttäen hataran haitarinsa jälleen kumoamaan entisen. Repii tieltään muuta. Haromme sen turvaksi.

Olkoon paljon rakkautta jälleen uutena vuotena. Hieman enemmän aikaa, joka ei ehkä kadonnutkaan, vaikka sitä kiirehdimme. Onnellisia yllätyksiä teille ♥

 ensi vuoteen,

Inkeri

niin hiljaa katosin

2011 mitä siitä sanoisin

you'll see

No tulihan nää viidennen tuotantokauden alkuhöpinätkin. En oikein tiedä. 2014 vuosi oli odottamattomilla osa-alueilla kovin vaikea. Mutta ei kun harppomaan:

 Kesällä place to be oli kyllä ehdottomasti hautausmaa. Kuulostaa vähän kummalle, mutta ei siihen liittynyt mitään creepyä sen enempää. Tän kuvan jälkeen mentiin kattoo sitten iloisesti Fault in Our Stars, mikä oikeestaa vaan siksi, koska elokuvat. seliseli. Sen lisäks kävin kattoo muutenki vuoden aikana ihan simona leffoi. Tai no enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä leffateatterissa. 

Auran ranta eräänä varhaisena aamuna, kun hoisin passiasioita syyskuussa

 Eräretkimajailua Varkaudessa

 lokakuussa tuli käymään porukka miehii ja kissoi Turus

 no Krakova!

 Sain koko vuoden aikana blogiini ehkä kaksi kommenttia. Se ei sinänsä mittaa minulle mitään, ja olen lukenut monista blogeista sekä havainnut myös omassa kommentoinnissani tällaista. Ehkä osaksi se on sitäkin, etten ole jaksanut lukea blogeja pitkään aikaan. Mutta kuten kaikessa muussakin, olen tosi kausi-ihminen. Mutta kenties tämä olisi taas se postaus, johon tahtoisitte kommentoida edes jotain? Pakko myös kiittää vielä yhteisesti teitä, viimeisen vuoden aikana tuli tosi monta uutta lukijaakin ja kyllä; olette hiljaisinakin kovin suuri juttu minulle ja tälle blogille. 

Kirjakahvilakahvittelun oheiskuvailuja elokuussa

Elämä alkaa pikkuhiljaa varmasti taas tässä rullaamaan. Päivitin mun päiväkirjan ajantasalle ja ensi viikolla jatkuu virallinen arki opintojen kanssa. Vielä viikko sitten ahdisti ja pelotti mielettömästi, enemmän kuin koskaan aiemmin olen epävarmuutta tulevasta vuodesta uuden vuoden aattona tuntenut. Nyt kuitenkin tuntuu jo hieman paremmalle ja hoin taas itselleni, että kyse on vain siitä, mitä päätän.

 Taisin luvata vuosi sitten enemmän hymyjä, enkä nyt ole ihan varma, voinko sanoa toteuttaneeni tätä, mutta ehkäpä taas tässä. Kyllähän minä hymyilen, mutta ne eivät jostain syystä ole ehtineet tänne, ennen kuin tahdon puhua jo jostain muusta. Ja tässä nyt yksi aika leveä hymy:

Kesän lopettajaiset: iltakävely Mikaelin kirkolle

Haha blondasin hiukset! En ikinä uskonut, että mulla ois rohkeutta siihen, oon ollu ihan ok mun luonnollisen värin kanssa vaik kuin pitkään. Mutten sitten vielä uskaltanut näitä leikata, joten ajattelin, että sit superhuonokuntosina nää on pakko leikata. En vielä oo ehtiny. 

 Syksyllä aloitin taas tanssit; vaan kolmesti viikossa tosin, mutta kyllä ne jo on vieny niin paljon aikaa, että väsynythän sitä lopulta oli. Eihän ne työmäärän alle katoo ne ahdistukset sitten kuitenkaan.

selfie"kokeiluja"

Sit tein instagramin, jota sitäkään en kyllä jotenki ois uskonu tekeväni lol. Sivupalkista löytyy, ketä kiinnostaa ha.

 Sivupalkissa myös tumblr, jota en vaan osaa, mutta josta muistuu myös vuodelta mieleeni kahdet yokuvaukset ja yhdet rippijuhlakuvaukset. Enemmän kuvauksia kuin odotin. Ensi syksynä pääsen luultavasti kuvaan myös yhdet häät v o u.

kuvailuja Marian kanssa toukokuussa, pidän tosta ylemmästä kuvasta hirmuisesti

Oon tänä vuonna kokenut palan Krakovaa, enkä vois olla onnellisempi ja kiitollisempi tuosta viikosta lokakuun lopusta. Kävin Helsingissä useaan otteeseen. Mutten kertaakaan shoppaillut!!

En menny festareille nyyh.
 
 Kävelyretket Akun kanssa. Onnea on etenkin muistaa retkemme Leppävirralle sekä Turun selausreissumme. Ja Varkaus ja sit porukoiden kanssa vähän Etelä-Suomee ja mökkeilyä.

 Leppävirrankirjastolla levähdys

 Kuten sanoin; hautausmaat

  Mielettömän ihana reissu Naantaliin, Turkuun, Tammisaareen, Helsinkiin, Kotkaan, Imatralle porukoiden kanssa heinäkuun lopussa. Tästä(kin) oli oma kuvarysäyksensä tänne tulossa, mutta jostain syystä loppu aika ja sen jälkeen motivaatio lisätä näitä enää.

 Turkuvaellusta Kakolanmäellä.

 Mökkeilyy!

 Vattuvuoriretkiä

Marian kanssa koskikuvaukset syyskuussa ♥

Auranranta elokussa

Syksyllä tosiaan menoa ja meininkiä riitti. Oli uutta sivuainetta, yliopistoliikuntaa, tanssia, luentoja ja verkkokurssia ja sitten vielä yks selvittämätön parisuhde. siis ihan kamalaa. Vuorokauden tunnit ei ihan riittäny aina.

Sit oon ollu vaan maailman onnellisin pakkasista.

Koetin laittaa tähän nyt kuvia lähinnä niin, että ne ei aikaisemmin täällä ole olleet. Pahoittelen vähän pituutta. Mutta hei rakkaat, oletteko valmiita? Kuten totesin, niin en ihan minäkään, kukapa, mutta mikäs tässä valmiissa maailmassa voi ihan hyvin olla vähän keskeneränen.
 ♥ ja rakkautta teille, samoilla ja toisilla linjoilla jatketaan taas. 
 pysyttekö pinnalla?

And I Choose to Forget

Osuuteni ja arpani luovutin tänään pois. Laskin jäljelle jääneen. Ynnäsin ja jaoin muille senkin. Ehkä sinullakin osia niistä löytyy; en oikeastaan tiedä, missä vaiheessa ne niin ehdytin. Eivät ne enää löydy siltä ikkunalaudalta, eivät neulo samassa keinutuolissa kuin ennen, eivät huuda minulle irvistävistä tekstiilien saumoista, eivät sairasta niin, että joudun valehtelemaan itseni kotiin, eivätkä vaadi katsettani uusien ihmisten olkapäillä nauraessaan. Poisko heitin, väärinkö käytin, kadotinko? Kuinka; en edes tiennyt, että omistin. 

Mutta, kuinka kaksi vuotta olen saanut viettää ajatusteni parissa. Melkein täysin rauhassa. Voi samaa ihmettelin jo vuoden kohdalla; miten saankaan teille kirjoittaa, vaikka aluksi vain oma salaisuuteni tämä olikin. No. Vuosi 2012. Taisin vähän aikaa sitten pohtia tännekin, mitä se nostaa mieleeni. Tietysti koko vuoden olen tänne merkintöjäni tehnyt... mutta mitä sanoisin kokonaisuudesta? Vanhoja kliseitä kai voisi ahkeraan hyödyntää. Arvostamaan pieniä asioita, tietämään, että varma on epävarma. Osaltaan kyllä. Sitten oli

                                                                 vieraantuminen saunasta,          

 en ole varma, pimeä, kesä uimatta,                                                 

                       yrittäminen, 

hiusten harjaamattomuus,       

 sukkahousut, 

        rakastaminen,syksyn värit, 

          puiden lehdet,
menettäminen

olen niin väsynyt, 

valehteleminen, kevät, 

vesimelonin tuoksu, leikitään, 

                           the xx, pakahtuminen, 

pitkät kävelyretket, ammattiapu,        

särkyminen, mitä, 

epävarmuus, nauraminen,                 

 kaadun, äänet, oksentaminen,

 lopputyö, vesi, eristäytyminen,

 mieletön onni, sekavuus,

              valo, jotkin haaveet, loppu

                     itsekeskeisyys, viinirypäleet, 

salla ja miro, huutaminen, turhautuminen, 

huivit, aikataluttaminen, 

jotkin muutokset, 

näköala,              

punaiset aamut, 

                                           valinnat,        

rakastuminen ja lisää rakastaminen.

 Kuoleminen. 

Mutta myös:

Kaks vee. Viereinen kuva edustaa minua joulunaattona 2012 ja 1996. Taaperoikä jo, sanoisin. Kyllä voin sanoa muuttuneeni. Blogini aikana. Siitä jo vuosi sitten mainitsin. Kun kaikki oli ruusuista ja olin vain ihmeissäni, miten kaikki tuntui muuttuneen kuten olin toivonutkin. En voi sanoa kaiken olevan enää yhtä ihmeellistä. Johtunee osaksi myös siitä, etten oikeastaan asettanut valtavia odotuksia vuodelle 2012. On tapahtunut enemmän kuin tänne olen jaksanut puida. Voisi sanoa, että olen ihmeellisyydestä siirtynyt realistisuuteen. Ei ole huono asia, että minut on pudotettu . Tapa vain tuntuu epäreilulta. Ennen kaikkea se, että muut joutuivat ja joutuvat kärsimään.

 Mutta loputon monologini hengähtäisi, jos mieleenne jotain nyt juolahtaa. Tällä erää: uusi vuosi tuokoon rauhallisia öitä, onnea ja rakkautta etenkin niille, jotka niiden otteesta ovat saattaneet turhan paljon lipsahtaa. Te joilla on barbei; leikkikää niillä.

Kiitos
sydämellä Inkeri.

Tarpeeksi myöhä aamulle

Liian myöhä olla väsynyt

Sormien nivelet ovat hälyttävästi punehtuneet. Minua on oksettanut. Väsyttänyt kuumeeseen asti. Niin kuitenkin olen saanut jatkaa hymyjä. Taikkarin joulukonsertti ja joulumyyjäiset jatkoivat itsenäisyyspävän aloittamaa tapahtumakalenteria. Ajat olleet yhtä kuin erittäin vähäiset yöunet, aikataulut, stressi, asioiden hoitaminen, vapaa-ajan eliminoiminen ynnä muuta, mikä on pitänyt minut elämässä kiinni. Sitähän hain, kun valot olivat karanneet. Vain minä pystyin tekemään asioille jotain. Minähän tein.

 Näistä joulutoimista jo aikaa. Enkä joulusta ole stressannutkaan. Oi tätä autuutta. Lisää edessä. Sitten löytänyt itseni kelaamassa vuoden 2012 nauhaa tästä hetkestä vuoden ensimmäisiin ja viime vuoden viimeisiin ilotulituksiin, ja takaisin näille päiville. Ei, en voi sanoa, ettenkö olisi menettänyt. Loppujen lopuksi edes sen olen voinut todeta vuoden lopussa tähän mennessä, aina kun moista olen jäänyt pohtimaan. Ennemmin sen tuli kuin myöhemmin. Vielä mietin, kuinka elämä pystyisi jatkumaan, tulisiko lisää huomisia vai olisiko vain tämä aamu eikä ehkä enää edes iltaa. Vielä mietin. Olemme kuitenkin jo lähempänä vuoden muistoa kuin eilisen.

 Nykyistä tunnetta en osaa edes kuvailla. Katsokaa nyt näitäkin.  

Ihoni alla ollaan,

 ollaan niin että kädet tärisseet

Luihin pyritään

ei minun

Minulleko puhutte te, jotka olette mieleni vertikaalisuunnissa vääristyneet

kertonut epävarmuudesta, pettänyt itsenikin

kultaisina aamuina kuullut mitä odottanutkin

viettänyt kymmenen hetkeä sairaana valuvista maaleista poskilla

selittänyt niistäkin, eivät ne minun ole

 Revi suoraan, kaada kun kukaan ei katso.

Yes there was

 Joulukirkko ja Talvipäivänseisauksen valoinstallaatio koskella. Naurunpyrskähdyksiä ja sinisiä hetkiä. Odottaen ja pitäen kädestä.

 Vihollisen vuoteessa. Hukutan jälleen yhden joulun taakseni. Painan sitä alemmas niin, että se ei enää seuraa. Että ei näkyisi jälkiä ohuella peitteellä, joka kuitenkin sulaa joka päivä pois. Siitä on nyt viikko, kun jalkani pettivät ja kaaduin kovaan maahan. Melkein työviikko siitä, kun en taaskaan ymmärtänyt, mikä joulussa minua aina viehättää. Joka syksy, joka joulukuu. Ja joka vuosi; viikko joulun jälkeen, minua ei ole. Se yksi kerta vuodessa, kun melkein vakavasti harkitsen työntäväni sormet kurkkuun. Se yksi viikko vuodessa, kun minullakin olisi varaa jouluvaloihin.  

 Katso, kuinka se leikkii kanssani. Ehkä vain säälistäkin. Mutta katso silti sen leikkiä oksilla, varjoina, mutkina ja kasvoilla. Ja se polveilee hymykuopissa. Erotan viisauden kovettamat uurteet. Ja vienon viiman kangistamat liikkeet. Tällaista talven tulisi vähintään olla. Minne siis kadotit pakkasen, lumen ja nipistykset? Hymy ei tekisi sinullekaan pahaa.

Mureneva, uunituore. Muistan tähdistä aina talven. Muistan tähdistä illan, yön ja hetken. Nyt myös sinisen hetken.

 Toivoin vesivärejä ja vesivärit sain. Toivoin aamupäivän retkeä haudoille. Sen sain; ja ne tähdet näin, jotka näin jouluisin olen tottunut näkemään. Kuulin ne tutut sanat, jotka olen tottunut kuulemaan.

 Melkein voisin lopettaa niinkin, että "ohi on". Joulu siis. Mutta ehkä jätänkin jouluvalot paikalleen ja jään odottamaan ensi vuotta. Tämän vuodenhan piti olla se ankein ikinä. Kuinka vuosi sitten pähkäilin, miten hankalaa sitä on kirjoittaakin: 2011. Silti voisin melkein myöntää, että tämä on ollut elämäni ihanin vuosi. Melkein. Vuosi sitten: turhin vuosi, jota ajatella saattaisi. 17-ikävuosi ei mitään merkkaa, 2011 on rumuuden multihuipentuma, hyvässä ja lamassa, vuosi jona ei oikeasti ole varaa, toinen ja huhujen mukaan se rankin lukiovuosi käynnistyy. Viime vuotta lopetellessa lista tuntui loputtomalta. Silti tosiaan; monta elämäni tähänastista kohokohtaa olen mahduttanut tähän vuoteen. Eikä tällaista oikeasti tapahdu: että tuntee kulkevansa eteenpäin eikä vain pohtivansa menneitä, että tuntee elävänsä, että tuntee välistä vuoteen takaa olevansa jotain omaa ja yksityistä, että uutena vuotena aloitettu blogi tuntuu seuraavana uutena vuotena tuoneen vuoden aikana sitä, jotain joka on auttanut eteenpäin. Ei minulle ainakaan.
  Ehkä vähän halusin yhteen vetää. Vuotta ja muutamia muita. Kiitos vuodesta 2011. Enkä edes tiedä ketä kiitän. Mutta niin opetettiin jo päiväkodissa: lahjasta on kiitettävä. Niiaus on plussaa.


Totta. Nyt lähes yksi vuosi blogia Yes There Was. Pisin tähänastisista suhteistani ulkomaailmaan. Liian pitkään kai viihdyinkin korvieni välissä. Sieltähän ne kyyneleetkin tulevat.
Anyways kiitos sinulle, joka luit tämän tekstin ainakin tähän pisteeseen. Sinulle, joka itsesi olet nimennyt lukijaksi ja noudatat lukijan pyhää velvollisuutta; lukemista. Suorastaan nerokkaaseen ja suoraan Oscar-gaalasta tempaistuun kiitospuheeseen päätän tämän vuoden. Aukaistaan silmiä lisää ensi vuonna.  Olen ilonen teistä kaikista ♥

Uutena vuotena ilotulistus, rakasta seuraa ja ahdistuminen tekemättömistä asioista. Happy new year ♥

 Next year is a whole new story.  Hui. Tulipas siitä pitkä.

Let's make a promise

  Oon ihan totaalisesti nyt hurahtanut vaniljateehen. Lipitän koko ajan tota Twiningsin Vanillaa. Ei ehkä pitäs, mutta kun se on nii hyvää ja rauhottavaa. Parempaa ku kynsien pureskelu.
Jotta kaikki kyllästyisivät aiheeseen minä ja minä ja minun uusi vuoteni jauhan nyt lisää aiheesta minä ja minä ja minun uusi vuoteni. Lupauksia kertyi jopa näin paljon, joita olen kyllä parhaani mukaan totetuttanut;

• Pyrin olemaan yhä enemmän sosiaalisempi ja otan enemmän ns. kontaktia ihmisii (viel on aikaa...)

• Opettelen kokkaamaan ainakin muutamaa ruokaa hyvin (koska olen maailman paskin kokki)
• Liikun enemmän ja syön terveellisemmin (jokavuotinen lupaukseni)

 Ja noiden alle vois vielä lisätä sellanen, että en sekoile. Jos ysiluokan voisi elää uudelleen, niin et muistasinki kaikkii ihaniiki hetkii nii KIITOS KYLLÄ. Että jee; äiti ja iskä ei saanu koskaa tietää, mut kaverit ties suunnille ja jottain sinne päin. Kukapa tietää.

No. Hurskastele hiljaa.

This girl loves that girl

That's the way.

Joulu oli ja meni ja tuli uusivuosi. Kuuluisa uusi elämä. Uuden elämän aluksi perustan tämän blogin, jotta kenenkään ei tarvitsisi yrittää pitää silmiään auki vain, koska sattuu lukemaan ystävänsä blogia. Kaikki uskonnostaan ja uskonnottomuudestaan, kiinnostuksen kohteistaan, kansallisuudestaan, seksuaalisuudestaan tai oikeestaan mistään muustakaan riippumatta on tervetulleita näin heti alkuun sanoakseni. Eikä tässä nyt maailmaa olla muuttamassa vaikka onki just tullu tollanen ruma 2011 vuos päiväyksee. Ja joo; minusta se on kirjoittaessa erittäin ruma. Mutta kuten sanoin; yritän nyt edes pitää ihmisten silmät auki.

Tykkään kirjottaa tosi paljon: huolimatta kuinka tyhmää ja turhaa kirjoitan. Piirtäminen on samassa määrin kivaa ja samassa määrin myös teen sitä; ei siis takeita koskaan mitä lopputulos on. Ja olen sattunut keräämään vähän sieltä sun täältä kasan pitsejä, silkkinauhaa ja muuta; enemmän aikaa ja lomii nii saisin jotain aikaankin.
Uuden vuoden avaus ja satu.

my life is just about to begin.

Shining upon you~