muttei täysmaitoa

täällä mariskoolit eivät ole aitoja. eivätkä tasot ole massiivia. 

aamiaiseksi saa ottaa pelkästään omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta.

 ja aina joskus levitetään leivälle artisokkapateeta 
täällä ei voi paeta   

and so, be it

  
Arvaa mitä

arvaa uudelleen

 Kuuntelen turvaasi juuri niin usein kun haluan

vaikka miten paljon rukoilit
miten käteeni piirsit
en aio luvata
että haluan vielä huomenna  

all same direction

monia valoja, yksi parhaimmista, rakkaimmista

alkavaa

Devil Take Care

Muistin taas mikä. Muistin taas miksi ei.

Kaikki kertovat saman tarinan, kukaan ei puhu samaa kieltä.

Lopulta kellään ei ole mitään sanottavaa.

Hiljaisuus ei ole koskaan ollut näin pakottavaa,
valitsen jokaiselle päivälle jotain sidottavaa.

Jokainen on samanlainen; jättää vain ohuet jälkensä.

Valkoista, joka ei puhu ääneen, vaikka sen yksinäisyydelleeni ostin.
Ei se pyydä minulta erikseen vettä, valoa, tai edes rakkautta. 
Mutta jos mitään unohdan, muuttuu se ruskeaksi ja harmaaksi. 
Kuihtuu rangaksi. Katkeraksi.
 Mikset pitänyt minusta huolta.

Miksi olen vähemmän, miksen ole tarpeeksi.

Kädet eivät riitä enää koskettamiseen, 
eivät ehkä enää koskaan yhteenkään purkamiseen.

Karku teillä

Suuni käy. Ovi käy. Rakkautta käy. Sekin käy. Sukkikset käy. Kello käy. Postilaatikko käy. Aamu käy. Seison kohti seiniä: ette näe, en ihmettele ja lopulta on vain olemassa. Seuraan sitten selkiä keittiöön. Seuraan kahvia ja seuraan nuudeleita. 
Ja lopulta olen onnea, kun asemalla ollaan vastassa, sateenkaarimattoja laiturilla. Ei kuulema haittaa. Se keittiö aamulla ja aamuyöstä. Ne selät aamulla ja aamuyöstä. Suihkun jälkeen valoa aamulla ja aamuyöstä.