alusta

Tiedäthän, se viimeinen yö, ennen kuin elämä alkaa uudestaan. Alusta. 
Se uneton yö, jona odottaa sitä kaikkea, jonka tietää olevan vain tuntien päässä. Se, mitä odotti kauan, onkin nyt tässä. On helpottavaa aloittaa alusta. On helpottavaa, ettei kaiken tarvitse päättyä tähän. Muttei tarvitse silti enää palata.

Coexist

 09.09. Kuume uhkaa. Ei mittaria. Ei mittausta. Kaatuminen ja käpertyminen kotikolon säleikön turvaan.

10.09. Kalevin päivä. Autoin mummiani valitsemaan sen kunniaksi ruusuja. Ei sillä kuulemma ole väliä, vaikkeivat ne pitkään ulkona kestäisikään: onhan merkkipäivä. Kalevin lisäksi myös minä sain mummin huomiota. Muodossa Rumba. Empä ole pitkään lukenut jotain niin tarkkaan.

11.09. Urakka 'YTL:n työllistäminen' alkaa.

12.09. Universaalit yliseksijumalat liikkeellä. T-ilta. Pettymys ja spekulointia. Ilmaisia omenoita.

13.09. Aurinko. Ahdistus. Kysymyksiä. Ahdistus.

14.09. Epätodellisuus. 

15.09. Onni.

16.09. Kysymyksiä ja kysymyksiä. Ahdistusta ja oksennus.
17.09. Voisit pitää huolen itsestäsi. Tiedät että viet minulta jotain tärkeää. Yritän sen sijaan keskittyä kombinaatioon Schjerfbeck & Sallinen. Näytän Quasimodolta.

No tuleehan näitä hetkiä, että on toisella planeetalla. Ja vissiin kolmannellakin. Niitä kaipaan, jotka aamuisin herättelevät kipristeleviä varpaita ja voimattomia sormia. Unihiekka on niihin jälleen pystynyt, vaikka illalla jälleen lupasi, että valvoo ja sanoo suorat sanat sille, joka tuota ilmaisjakelua öihin toimittaa. Siihen tulokseen on tultu että joko se/hän ei osaa lukea tai on syntynyt anarkistiseksi wannabehipsteriks viiksineen kaikkineen. Ilmaisjakelua koskevien kieltokylttien lukeminen ja noudattaminen on niin mainstream. Uutisia sulle; hipsterit on niin out. Mutta: juuri tarkistin eikä ovellani ole vastaavaa ilmoitusta. Ei postilaatikossanikaan. Eli tule vaan käymään. Olikin jo ikävä. Ehkä wannabe olinkin minä.
  Muutaman illallisreissu ulos. Kohti kuunsiltoja. Koko kroppa tunsi, ettei tämä ole normaalia. Taistele tai pakene. Ennen pitkää pakenin. Ehdin tallentaa vain jotain satunnaista, kun pelkuri sisälläni päätti, ettei ollut oikein olla niin myöhään ulkona niin kaukana kotoa. Tässä vaiheessa ainoa sana, jonka pystyn enää muodostamaan pääni sisällä, on 'kotiin'. Pääni on räjähtää. Ettekä te hellitä, vaan huudatte ja pakotatte minut nukahtamaan. Tiedätte, että niin pakenen. Tiedätte, että silloin olen luovuttanut. Ja voi kuinka nauratte sinä iltana ja kerrotte tarinoita, ja muodostatte pienillä varpaillanne varjokuvia nuotion savuun. Ilakointinne kaikuu varmasti vielä aamuvarhaisellakin huoneessani, jossa ei ole ketään. Vain ruumis, jolla on silmät auki. Niin nopeasti voi lähteä.

 

 

Näetkö sen kuoren, jota pinnoitan yhä harmaammaksi?

 

Ääriviivat

Ajettiin toisaalle. Metsäteiden sylissä, kallioilla ja jäkäliä silitellen vietimme reilun puolituntisen. Ei kumpikaan kuitenkaan mitannut aikaa, joten loppujen lopuksi on vaikeaa sanoa, kuinka kauan ajaton aika ehti pitää meitä hyvänään. Tarpeeksi kuitenkin, että värejä ehti tulla ja lähteä.  Tarpeeksi tosiaan, että aika ainakin omalla kohdallani ehti hämärtyä samoin kuin aurinko leikki pilvien seassa ja soi vain satunnaisia katseitaan Sikokallion kahdelle seikkailijalle. Eipä sillä väliä, sillä alkukesän ärhäkät hyttyset olivat liikkeellä ja tahtoivat myös piinata seikkailijoita. Mutta niin Kalevi hyppäsi kourasta toiseen ja ikuistettin keijuja, satumetsiä ja värejä.

 Koin ensimmäistä kertaa auton sammuvan epävarmuuteni alaisena. Sain kesän ensimmäiset hyttysenpuremarykelmät jalkoihini. Silitin ensimmäistä kertaa jäkäläpeittoa. Pitkään aikaan ensimmäinen kerta, kun Monopoly valvotti pitkällepitkälle yli puolen yön. Ensimmäistä kertaa näin jalkojen taipuvan luonnottomasti hypyn aikana. Ja ensimmäistä kertaa pääsin näkemään, millaiset ovat ne pellot, joista niin usein olen ehtinyt haaveilla. Toivon, että niitä löydän lähempääkin, että haaveni toteutuu. Tuo sie ne mansikat.

  

Lopulta palasivat värit ja aurinko. Sitten satoi. 

 Iisalmi antoi minulle myös kesän ensimmäisen veneajelun. Ja jälleen tunsin sen, minkä usein tunnen vasta keskikesän mökkireissuilla: kesän alkamisen. Tuuli, aurinko, vesi. Mikään ei ole niin kuin se tunne ja kiitos sen voin ehkä alkaa tosiaan elää kesässä ja ottaa ilon irti näistä päivistä. Sen mukana on tullut päätöksiä ja valintoja, jotka ovat olleet itsekkäitä. Mutta olen noina hetkinä samantien päättänyt, etten ole velkaa ja tehnyt kuten olen itse tuntenut parhaaksi.

 Sain myös, mitä salaa haen reissuiltani serkkuni kanssa: elokuvasivistystä. Tällä kertaa pääsin kahden uuden elokuvakokemuksen lisäksi kokemaan behind the scenes. Neljä tuntia (anteeksi tuotesijoitteluni) Filmtownin epävirallisena harjoittelijana. Kukapa ei olisi aina halunnut tietää, miten systeemi toimii ja mitä virkaa toimittavat oikeasti välillä toimettomilta näyttävät tyypit tiskin takana? Niin: en minäkään ole sitä aina miettinyt, mutta tajusin että pitkään olen sitä kuitenkin pohdiskellut. Nyt tästä tiedän jonkin verran enemmän ja jälleen olen sivistyneempi. 

Kuten käväisimme menninkäisen kanssa lapsuudessa. Kuten teimme mitä suunnittelimme ja suunnittelimme lisää. On aika edetä ja juoda lisää uutta rakkauttani: greippimehua. Eikä mikään ole kai muuttunut. Ei naurusikaan.

Piirrän ääriviivat sänkyyn, josta nouset aamuisin.

suuria kuvia. suuria toiveita. ja suuria voimia. suuria sanoja, joiden lukemisesta sinua kiitän.

Candlegarden

Huh. Pakkohan se nyt on ääneen todeta; kohta on joulu. Jouluni täyttävät 18-vuotta. Täysi-ikäisyys joulujen suhteen tuo tietysti vastuuta. Sen kunniaksi olen toteuttanut pitkäaikaisen haaveeni. Sitä olen himoinnut ja siitä olen unelmoinut. Tällaiset rännän sekoittamat illat siinä missä kesän pikkutunneilla nautitut kuplavedet kirvoittavat aika ajoin haaveen jälleen pinnalle. Siirtolapuutarha. Nyt omistan sellaisen. Ikioma siirtolapuutarhani. Yksi osa sitä. Kiitos rakkaalle mummilleni avustuksesta. Olen jälleen pieni pala lähempänä hassuja asioita. Ja nyt se istuu pöydälläni. Kantaa glögiä ja lämmittää maailman. ♥

Ajoittaisesta kuumeilusta johtuen en ole saanut aikaiseksi mitään. Sitä vihaan itsessäni kaikkein eniten. Ei asiaa sinne eikä tänne; ei edes sinne päin tai tänne takaisin. Jo on kumma.

Tämän varsin informatiivisen kappaleen jälkeen jatkan aiheella huokaus. No harvassa nekin; mitä muuta voi olettaa, kun viime ajat on ollu lainausmerkeissä juoksemista paikasta A paikkaan B aamu seitsemästä ilta yhdeksään. Tilannetta ei ole siis helpottanut heikko olo pienestä sairastelustani johtuen. Enhän mie osaa sairastaa.  Asiat tahtoo mennä siihen jamaan. Hamaan hautaan. Työtä riittää vielä tänä viimeisenä viikkona ennen joululomaa. Ihan uskomatonta. Vasta hypin sateenkaarilaastari varpaassani Ruissalossa. Nyt avaan viikonloppuisin myöhässä kalenterin luukkuja. Ja olen kerrankin ajoissa lähtenyt liikkeelle joulukorttien kanssa. Lähin muodostamani ihmissuhde tänä syksynä. Ne, kun eivät itse osaa hyppiä. Tai jotain sen suuntaista miulle on vähä kerrottu. Niini joulu.

Talvea halaisin, jos voisin. Tärkeyttä. Maailma tuntuu yhä lämpöiseltä. Sylissäs on ihan kiva.

Material Girl

  Syntyi sivellinkotelo enkä enää kastele jalkojani. Voin punata huuliani ja haaveilla keepistä.

Vietimme ystäväni syntymäpäiviä jokin aika sitten. Teimme ympäristötaidetta tuona päivänä. Ja muistan, että aurinko paistoi. Kupen tunnilla tehtävänä oli luoda luontoon, jotain sinne kuuluvaa jostain sinne kuuluvasta tai kuulumattomasta. Sulosaareen vie valkoisia siltoja, Sulosaareen kohti niemennokkia, poukamien painanteita. Tuona päivänä myös nautimme yhdessä kahden ystäväni kanssa tryffeleitä. Kahdeksan ihanaista nautimme jo varjoon laskeutuneen puiston penkillä. Kamerat matkassa ja kengätkin jalassa.

 Tarkoitus olisi kaiken ihanuuden lisäksi satsata uuteen ompelukoneeseen. Nykyinen on markkinoille ensimmäisinä tulleita Singer-koneita, joka toimi(/toimii yhä) sähköllä. Sinänsä nostalgista, vaikka tuontuostakin mummini vanha ja tuhottoman painava kapistus päättää jäädä eläkkeelle. Olemme jo pitkään äidin kanssa haaveilleet nykyaikaisemmasta koneesta, mutta jotenkin asiat vai siirtyvät. Olisi jo nykyisen muorin aika jäädä eläkkelle; eiköhän tuo markkansa ole maksanut takaisin.

Hyppäsin ulos autosta ja otin kuvan. Jos joku sieniekspertti/muuten sienitietoinen olento lukee, niin arvostan, jos kertoo, mitä ovat nuo taikasienet ympäriämpärihämpäri tätä syksyä? Melkein adoptoin ne, mutta olivat liian ylisöpöjä siinä, että jätin ne sinne nauttimaan syyspäivän auringosta. 

  Asioisin asiasta The Wombats - This Modern Glitch LPnä. Tavoitteena: Find & Use. Ja asia x on kääntäen verrannollinen asian The Wombats kanssa. Englantiahan se pitikin... Mutta huopahattuun; apuaaaaa ja papua! Syksy on niin pakahduttavan ihanaa aikaa, että ihan on huono omatunto, kun ei ehdi vain kuljeskella yksin tuolla poluilla. Ne värit ja se lämpö ja ilma ja höyry suusta, jolla leikkii koko matkan kouluun ja ja ja usva ja kalossit ja neuleet... sienet ja ja ja aiva kaikki ihanuus! Peeäs. baskerit, pipot, säärystimet, lapaset, siveltimet, filmikamerat, korkeapaine, jugurttipurkit ja siitakesienet. ♥

Materialistista materiaa materiaaleineen materiaalisen materian materialistisessa materiassa.

Mutta olen ollut Olga Marian Hyvän Teen Illassa. Minut on vallannut valtava inspiraatio, enkä tiedä ollenkaan mihin sen haluaisin käyttää. Kuulla nyt niin paljon mielenkiintoista asiaa, juoda teetä ja nauttia ihanasta hetkestä. Hakeutua nyt alvariinsa tapahtumiin, joissa tuntuu, etten ole lukenut ikäsuositusta joukon keskiarvoiän osoittautuessa arviolta 52.4:ksi. Hups. Mutta minulla oli ystävä kainalossa ja hymy huulilla. Ja, ja on vieläkin. Ja nyt olen ihan ja aivan sekaisin. Et toutes les arbres recouverte les couleurs magnifiques!

 Reginan uuden levyn ilmestyttyä olen vain panikoinut, kuinka ihmeessä saan sen mahdollisimman nopeasti käsiini. Haluaisin aina tukea pieniä levykauppoja. Kotona on olemassa vain Secondhand-tyyppinen putiikki, joten mahdollisuus, että joku on ostanut upouuden ja uunituoreen (omsnoms♥) Reginan Soita mulle ja päättänyt hankkiutua siitä samantien eroon, on varsin pieni. Reissuja lähimpiin hieman suurempiin kaupunkeihin ei ollut tulossa. Koulu ja vapaa-aika; ystäväni oli käynyt helsingissä ja ostanut pitkään fanittamansa artistin levyn. Ko osoittautui Reginaksi ja reilu kaveri kysyi tahdoinko lainata. Asiat tahtoo järjestyä. Miullakin.  

Entäpä, mitä sitten? Tarkoitukseni olisi vaientaa vinkuvat äänet. Ei tee mieli juhlia. Haluan vain kotiin. Kotiin minä pääsen. Kotiin minä menen. Kadun sitä taas luultavasti. Mutta asiat menivät siihen suuntaan. Unirytminikin huutaa ja minä vastaan. Sataisi ja laittaisin punaisen väriset hait jalkaani. Paistaisi aurinko ja voisin vielä kätkeytyä neuleeseen ulkoilman kirpeydessä. Kirpeyttä rakastan. Sssh.

Nyt odotan enää. Jotain tarvitsen. Vaivihkaa livahdan pois.

Flying A Kite

  

 

Koska olen iloinen. 

Myth

 

Heitän noppaa ja etenen. Käännyn risteyksessä ja jokainen askel vie pois. En kuitenkaan usko, että mikään muuttuisi. Tai, että joskus löytäisin sen, mitä lähdin etsimään. Tunnen silti olevani lähellä. Se tuntuu kutsuvan kuin Eldorado 1500-luvun espanjalaisia konkistadoreja. Se houkuttaa kuin kulta ja lumoaa; johdattaa maailman ääriin vain, jotta näkisi pettymyksen valuvan kasvoilleni. Ja miten lie; hiipuuko intoni etsiä enää yhtään mitään niin kuin lopulta kävi kaikille Eldoradonkin etsijöille. Se tarkoittaa kokonaisuuden hyväksymistä. Etten saavuta. Ja silti en luovuta.

Monta haavetta toteutuu. Monta olen jo unohtanut. Asioista haluan ajatella, että ne ovat mahdollisia. Asioita haluan muistaa niin positiivisesti kuin mahdollista. Ja vihaan riitoja mahani kanssa. Undulaattien kujerrus valittaa huomista. Sataa. Tulee satamaan. Ehkä näen säteitä hupun takaa.Ehkä kuljen satamaan katsomaan ruosteen etenemistä.

  On vaikeaa saada yhteyttä omaan päähän. Mistä todella unelmoin ja mitä todella tahdon. Löydänkö oman Eldoradoni jostain muualta. Juuri nyt tosiaan tuntuu, että olen lähellä sitä kaikkea. Lähellä lyhtypylväiden palaneita lamppuja.  Jonain päivänä aion pysähtyä. Laitan uudet mustat kangas nilkkurini jalkaan. Laitan farkut ja mustan teepaitani. Makaan lattialla ja mietin. Tahdon saada yhteyden itseeni. Tahdon elää hetkessä ja eristää itseni päiväksi tästä maailmasta. Edes hetkeksi. Ja sen hetken löydän, kun vesi ropisee kattopeltiä vasten. Jos tunnen oloni laihaksi kuuksi menen ulos makaamaan valkoisessa paidassa. Otan kuvan sateesta ja jälleen on suunniteltu päivä, kun minun tulisi elää. Jotta kaikki onnistuu, on kaiken pysyttävä itsekurini hallinnassa. Sen vaadin itseltäni. Sen vaadin maailmaltani.