Tuulta

 veressäni oli tuulta

sekä sitä suolaista piirakkaa vielä eiliseltä

vaihduin kesken yötä toiseen

ja pelot katosivat

sittemmin opettelin, miten sivuja voi kääntää

miten hevosilla ei ole välttämättä tarkoitus ratsastaa

että löydän unta joka nurkalta, vaikken voisi nukkua

lista, jota voi kirjoittaa yhä uudestaan

haluamani asiat ovat koko ajan uusia

kuten

viimeisiin uurteisiini ulottuvat maut

ja hopeinen huopa 

ja

joka alkaa uudelleen

toisto

täsmennys

tältäkö tuntuu kadota

joka alkaa uudelleen

ja tuntuuko tältä tuuli

ja kannanko

ehdinkö

vai

uudet lehdet

voin puhua vain siitä mikä puhkoi keuhkoni
oksista, jotka kasvaisivat kelosta 
kuhisisivat nilaa myöten monijalkaisia
minua pitkin
päätyen minusta minuun
päättyen minusta sinuun

kuhnurit joita käsitellään kenties vielä kymmenen vuoden päästä terapiassa
tai kuningattaret, jotka sikiävät uutta elämää, uudet lehdet vihreiksi kesäksi
havainnekuvissa näkyy aukkoja, kuin joku valitsisi tiputtaa juuri ne silmukat puikoilta
tai pyyhkiä minut pois

Olisi

massa
massiivia
ei puuta

ilta illan jälkeen 
silmistä sisään 

bogs (I)

kun ei oikeastaan putoa
solujen muodottomuus venyy
tänään taas pidemmälle
ajatella, ne saattavat lähteä vain kävelemään
pyörä saattaa kaatua haihtuessani
minä en tosin haihdu, solut palavat, minä lähden
kuin nopeutettu ruostuminen
pintyn, vaikka avaisi ikkunat ja röörit ja asentaisi modernit
pyörä saattaa osua autoihin ja joku joutuu sen maksamaan

over again

piti mennä jo nukkumaan. oon kehittänyt itselleni kahdeksan aamut ja viimeistään puolen yön kanssa saapuvan unen. se on tuntunut paremmalta kuin muistin. tai muistinko, en ole aivan varma.

mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa, enhän tehnyt niin kuin suunnittelin. olen pettynyt, mutta ei voi murehtia loputtomiin. maalasin kuitenkin suhteellisen antaumuksella, pitää matkustaa kotiin vielä, tuntuu että se jäi siltikin kesken. ja niin sen kuuluu mennäkin. 

ennen, flow ja jälkeen. voisihan muotoilla monesti ja kääntää koukeroiksi, mutta kai silti haen vain samaa. ja ne olivat; ihania hetkiä. jos ne eivät olisi samoin olleet kuluttavia, liikuttavia, ei tietenkään olisi sama. tiedostan miten kuormitun, mutta sitten taas selviän. olen jälleen syönyt ja kaikki on ehkä järjestynyt hetkeksi.

kadotin juomapulloni mystisesti. ostin kympillä haaleanpunaista. että sellaista vain tänne.

sa t

kuvia vappuajalta

olen istunut sen jälkeen päivät lattialla käyden läpi jäätävää määrää paperia; muistiinpanoihin en ole vielä kajonnut, mutta kaikki muut lehdet, liput, laput.

aloin keräämään lehtileikkeitä peruskoulussa. paljon taitoluistelujuttuja, muistan. vuorasin niillä huoneeni seiniä, mikä kuulostaa ehkä nyt vähän friikiltä, mutta nautin niistä. jossain vaiheessa muistan äitini jotenkin rivien välistä tuoneen ilmi, että hei, voisit ottaa nuo pois. minä otin, ja se meni minuun syvälle. keräsin kaikessa hiljaisuudessa aikanaan lisääntyvää esiteini-ikäiselle suunnattua materiaalia sateenkaarinuorista, se oli jännittävää.

ei näitä painatteita vain raaski heittää pois, enkä niin tehnyt silloinkaan. kansiin vain.

 ehkä osa paloa historiaa kohtaan, ehkä tahdon osoittaa jotain. ehkä en tahdo unohtaa, vaikken koskaan enää avaisi noita lehtiä. juuri nyt on järjestettävä, on karsittava, tahdon karsiutua. tahdon helpottua. tahdon, etten olisi paljoa vielä itseni ulkopuolella, sillä vien niin paljon tilaa kehoineni. tai ehkä olen trendikäs, mikään ei ehkä kuulosta niin halventavalta. nojaa. ehkä vain kyllästyin. (ehkä) minulla on vihdoin aikaa tehdä tämä.

jos joskus vielä uskaltaudun muistiinpanoihin. onnea te, joilla ne ovat tiedostoina.

mutta tosiaan, istunut lattialla, viimeisetkin maidot loppu, pakko hakea halvemmalla vähän kauempaa. join jo sinun kauramaitosikin, tiedä miten vanhaa oli. kuunnellen yhtenä päivänä Radio Helsinkiä, toisena itkien heti suljettuani puhelun. hahhah, on herkkä combo. mutta koetan hokea itselleni: pääasia, että teet. pääasia, että teen.

 sonya lindfors inspaa, pitäis harjaa taas tukka. välillä tuntuu, etten edes osaa lukea. hassua. ennakko-oletuksia ulkoa, puren ja nielen. istun kaksiulotteisuudessani, mutta selkeästi kaikkea vastaan. käännyn kauas, irti. 

a wa y

kookosöljyn haju, Clinton ja Trump, varaa pesulavuorot, 
kelaa viikonloppu päässäsi yhä uudestaan läpi, 
kelaa kaikki viikonloput, 
ratsastusleiri lapsuudestasi,
näkymättömäksi silmänräpäyksessä, 
haaveile valosta, ystäviä, liian monta kertaa soijatikkuja
ja vaihda ohuempiin sukkahousuihin

pouring, let this end

"'Yes',she said, the story is, there was one, --" 


" -- Only then I am clean"

not to hear and not to listen

tahtoisin niin meren äärelle, vaikka täällähän minä olen. tahtoisin myös kovasti itään kankaisten lähiöiden tyhjille asfalteille. se on niin koti. kaikessa ristiriitaisuudessaan, mutta toistaiseksi se on turva. 

olen ajatellut, että voisin olla sellainen kuin itse tahdon. tuntuu vain etten pysty. sitä minä en niele, kuten en montaa muutakaan juttua tahtoisi. näkkärini on aina samanmoisena muruna tummaa pöytääni vasten. näppäimistöni tuntuu olevan koko ajan pölyisä ja siinä samassa murussa kuin alustansakin, vaikka miten siitä koetan pitää parempaa huolta. 

minulla on leipälautasia, joilta syön pääruoan. 

minä kadehdin säntillisyyttäsi, vaikka itsekin osaan pitää asuntoni siistinä. enkä osaa päättää ovatko dvdni noloja vai näyttävätkö haluni säilyttää muistoja. on turha puhua kuitenkaan siitä, mitä pitäisi tehdä, kuten siitä, että pitäisi todellakin lukea enemmän kaikkea. mutta jo lähtökohtaisesti ei minun "pitäisi", tahtoisin vain olla sellainen.
 
 lähikauppaan oli tullut villejä kuvioimattomia ruskeita paperikasseja, ja nyt näyttää kuin olisin käynyt ostoksilla jossain valkoisessa sisustusputiikissa.

pouvoir

voi maistaa tupakkaa, se viipyy pidempään kuin todellisuudessa, ikuisuuden huulia, savu

kengistä kuuluu täydellinen ääni, sekin suussa, taaempana

korvienkin välissä täyttymyksellisyyden tuntuma, mutten voi lähteä nyt

on vaikeaa ja samalla ihanaa istua paikallaan

niin kuin en olisi saanut vuosiin ruokaa

lohikäärmeiset hiutaleet silittelevät vihdoin 

olen aikova, asioihin kuulumaton, silloin alan 

suureellisuutesi, ikään kuin kaikki olisi mitattavissa

surullisuutesi, maut tuskin tuntuvat sekoittuessaan

tiedäthän vietetyn huolettomuuden vahvan vieraantuneisuuden tunteen. vaikkei sitä silloin erittele, ehtii sen analysoida osaksi kaikkea muuta. meinaan tukehtua tupakan savuun ovella, se on kuin uneksimani pakokauhu. olen yksi niistä, ei siitä voi kertoa. olen tavutettu numero, vaikkei kukaan sitäkään ääneen. mutta siitä olisin ylpeä, vaikka vajoava. tekopyhyyttään sen vaikutuksia, sairastan vain avunhuutoja. polkuja läpi, aina vain ja halki, ja aina vain kunnes kylmä huurtaa minusta otteen pois. normaali on hälvennyt, ainakin melkein, mitä nyt

and some days I can't even dress myself

vielä vähän näitä väsyneitä

empä tiedä, mitä sanoisin.  en katso horisonttiin, vaan huoneeni seiniin. onko se teille tuttua? olen pärjännyt, vain joten kuten, en oikeastaan sitäkään. ylpeyttä se kai on, kun ei enää suostu puhumaan, olen jaksanut uskoa olon paranemiseen, että jaksan taistella. hetkittäin se on totta, mutta vain minulle. todellisuudessa en ole jaksanut moneen vuoteen. miksi puhun tänne, empä tiedä sitäkään. mutta eipä kai tämä elämä tietämistä olekaan, jos nyt jotain pitäisi toiveikkaasti heittää ilmaan. kenties syksyllä uskaltaisin, kenties. 

moni asia on vain niin ahdistavaa. tiedän, miten paljon käytän sitä sanaa, mutta se kuvastaa parhaiten tuntemuksiani.

mutta silti mulle on tapahtunu ihmeellisiä asioita. aloitan työt, työskentelen heinäkuun. ruissiin talkootöihin. ostin Florence + the Machinen levyn. ja muutamat bussiliput. olen elänyt myös hyvin vähävaraisena, se tuntui aivan hitsin hyvältä.

tähän on tultu, että kirjoitan näinkin kokonaisia lauseita. miltä se tuntuu?

käyttää sitä sanaa

niinkö minä pelastun

(selkätutkielma)

show you

täydellisiä ilmeitä, säälittäviä ympyröitä

onhan silläkin järkeä, suruttomia ruuantähteitä

miten voisinkaan selittää

we all became such fragile, broken things

 

yhtä kaunis, yhtä määrittelemättömän kova, kiiltävä

rakastan sen lähes ulottumattomissa, hajuton, ja silti tuoksutan, ja olen ensihetkistä täynnä

valkoisten seinien lehvistö saa rauhoittumaan, vaikka monesti tajuan heikkouttani harhaan

puhumatta, vai pulputa sanoja niin, ettei niitä ulos saakaan

vastaan samalla kylmällä, vastaan lusikan peilipinnalla, vastaan vain jollekin, en muista niiden nimiä

oli vain pakko päästä edes jokseenkin turvaan

antakaa se, antakaa tämä; ihan vain hetki, lupaan, voida taas luottaa

Waters

Kaksi visiittiä leffoihin. Tsekannut Gagguin. Haha ja nähny tosiaan Olavia ja Sallaa&Miroo. Leiponu Minna Canthille ja Mannelle päiviensä kunniaksi juustokakut; luumua ja mustikkaa. Viettänyt toki EarthHouria. Sitten kasvattanut rairuohoja, ja ostanut ruusuja. Siirtänyt mausteita uusiin koteihin. Vierailin myös lettukesteillä jo aiemmin tässä. Lauantaina kävin hankkimassa Iittalaa ja Arabiaa. Tehnyt suurperhemäärän kasvispataa. Ja sit join punaviiniä ja söin lempparisuklaata lempparityttöjen kanssa.

Kaikkee ihan hyvää. 

"Kuuntele, kuinka rintalastan alla muuttuu rytmi"

Paljonko

"Ahtaaseen koppiin tottuneelle maailma oli liikaa." "--tai syksyllä kun katsoo tuvan ikkunasta peltoa, sumua ja loputonta latomerta.  Sen voi tuntea herätessään hilpeän illan jälkeen kerrostalokaksion sängyllä, kun elämä tuntuu yhtäkkiä tyhjältä ja oudolta."

Useasti lapsuuteen.

Muutettiin.

Emphasis

 Se valkoinen on eri kuin se toinen. Mutten sulje niitä toisiltaan, minulla on varaa kahlata vähän vielä pidemmälle.

Ei vain aikaa tai paikkaa. 

Toivoin, että vihdoin on se aamu, kun. Niin kuitenkin näen varjojen kääntävän päivän iltaan. En kirjoita siitä, jotta en muistaisi, että varjotkin alistuvat auringolle. Liekö sen symbolisempaa merkitystä sillä, kuitenkin olen kyllästynyt ja väsynyt samoihin kaavoihin, joiden tarkoitus on vain kyllästyttää ja väsyttää. Se olen vain minä, ja se pelottaa. 

Suljen silmäni, ei katoa. Yhä tie, yhä pyörät. En enää nouse omani selkään. Tivaa tarinaa. Nauran. Huonoin ikinä. Nauraa. Vieressäkin. Häviää, mutta minä häviän. 

Vastaa, ettei minun tarvitse enää kysyä. Sanokaa, jokin on vialla.