Tukholmaan ja takaisin

  

aurinkoinen Suomi jäi taakse, aurinkoinen Tukholma odotti. aurinkoinen Tukholma jäi taakse, aurinkoinen Suomi odotti.

mua odotti sähköposti ja essee(t). mua odotti paketti ja kela. vain yksi pieni herneenversopurkki sekä ennemmin buliminen kuin anorektinen basilika odottivat.

äiti ja iskä olivat käymässä Turussa. veivät mut ja akun syömään, se oli suurta ja jännää. 
äiti sai isomman herneenversopurkin äitienpäiväksi.

 nyt olen onnellinen merihirviömukista ja Buena Vistasta. olkoon niiden odotus päättynyt.

kyllä kaunista 
muistan Tukholmaa

shortcut to happiness

13. perjantai. olen todennut sen monesti yhdeksi toisista. siinä

on enemmän onnea liikkeellä, kuin muulloin tahdotaan ajatella. minulle se onni ei ole epä. enkä sano näin vain todistaakseni miten "alternative" ja vastaavaa olen. olen jotain ihan muuta, ja niitä valintoja, jotka teen. mutta sitten olen taas muuta. tänäänkin istuin luennolla lähes itkien, kylmien väreiden osuessa pintoihin ja uudelleen. 

 yöstä yöhön, kun herätys oli kello kaksi yöllä. kello neljäksi bussiin, aamu-unisen helsingin läpi mereen. sitten valoa ja kuvia, kauneimpia katseita. kuin taikaa ja takaisin. vaille kymmeneksi nukkumaan, herätään vasta kotona.

vierailin ensi kertaa Tallinnassa

for brighter days

Vierailin tässä yksi viikko Krakovassa.

Just Passing by

Pesen menneitä. Muistan ajatelleeni: se on tänään. Muutama muiden joukossa, eikä edes tuntia paikallaan istumista. Käyvät vastaan, käyvät nilkkojeni ympärille. Leijaavat eilisen aamuyön usvan lailla, hauraana ja katoavaisena, mutta niin kuin lumena. Tuntuu olevan liikaa. 

Öisin kohti kantta. Turvassa.

Aika ahkerasti olen myös koettanut ihmisten pokkarikameroita hyödyntää, (koska kyltymätön ikuistamisriippuvuus) kun Kalevi-kamerani löi vuoden kestäneen tietojensiirtosopimuksensa irti Antero-obejktiivista. Sen lisäksi on lähinnä mustavalkoisia kuvia, matkoja etelään, ylittämistä, sopivan kauniita hetkiä, öitä, peltoja, sanojen pakkautumista sanattomuudeksi, yksinäisyyttä rakkauden ympäröimänä ja toisinpäin. Minä ja Ville Ahonen. Kortteja pääkaupungista.

Kaiverran sen uudestaan mieleeni. Piiloudun sen pieniltä voimilta. 
Käsittämätön ilo, kun kesäkurpitsat ovat vihdoin kypsiä!

Lahti

Sisällä.

Matkallani etelään

Paljon.

 Juhla

Teetä aina kun vain jaksoin nostaa käteni korvalle. 

Kuljen kertomatta minne. Nyt huoneeni tuoksuu niin, että paljastaa kuten oma unohdukseni.

Pyjamaraitaseinä. Itsenäisiä mansikoita. Palautan mieleeni rakkautta.

Paljon kaikkea. Helsinkiä, Turkua pääsykoetta. Levyjä ja iltoja. Päivät eivät ole mitään. Ja minä siihen turhaan. Olevani jotain, vaikken ollut lähelläkään. Soitan portailta ja itken vasta kun avaat oven. Näet mitä käsissäni kannan ja suljet. 

Matkaan jo kohti länttä. Iloitsen sateesta ja menetän itseni taas, kun lyhtypylväät liimautuvat kaksiulotteiselle kalvolle.


Valokuvia. Minä pysähdyn hautajaisten kohdalla.

Yhtä viikon, yhtä määrittelemättömästi ja yhtä sitten syksyn. Unohdan kokonaan, eikö vain.

Palaisimpa takaisin; en enää lähtisi.