17.12. aatoksia

 Otin tukea aamun lisäksi iltapäivästä. Omatuntoni, kadotin samalla silmäni. Kadotin harmauden, vihreyden ja vehreyden. Puolen tienoilla, kahvin saartaman jalat eivät mahdu syliini. Opitko vasta hymyilemään, sinuttelenko sinua.

 

Viimeiset läsnäolot oltu. On tosi raskasta mennä, mutta en kestä kotonakaan. Matkustan taas pian Varkauteen. Siellä on kuulema paljon lunta, jäistä, kylmää. Veljieni hupparit lähtevät mukaani. Hankin myös yhden oman. Vuoteni on tuonut ne tullessaan, erona siis edeltävään aikaan. Ne ovat osa häpeääni, josta itsestään pidän monologeja ajatuksiini. Hupparihäpeä. Mutta samalla: eipä sinänsä kiinnosta.

Pidin pienen fangirl-hetken, kun bongasin, että Ruka Prideen on tulossa Daniela Sea Gunn Lundemon kanssa, tätä ei tainnut kukaan ymmärtää. Ja koin jonkinlaisen yhteyskokemuksen Juho Karjalaisen grafiikkateosten kanssa (Galleria Joella). Jo aiemmin syksyllä sudet vain tulivat luokseni. Ja juuri edellisenä iltana joutsenet melkein lensivät. 

Kahdet pikkujoulut. Paljon mieltä ravisuttavia hetkiä. 

 Kalenterikäytännöissä en suostu vertaamaan enää kehenkään, ainakaan niin, että tuntisin epäonnistuneisuutta jostain sellaisesta. Sain aikaiseksi spontaanisti pestä pyykkiä. Liukastelin aamuauringossa. Kuudenkympin pyykit jäivät vielä.

( m o r e ) concrete

aku tuli Turkuun ja viikko on kulunut

as she goes

hei

et ehkä uskoisi
miten kauas lähden

Tottuakseen hiljaisuuteen

 ehti öihin

päiviin

 jälkeesi on toinen 

 hymyile kanssani, minun on pakko saada itkeä 

  yöllistä loputtomuutta

Roskat roskiin, sitä rataa

Käveli ovesta sisään päästäkseen ulos.

Minä en vähättele, mitä sinun ikinä täytyykään tietää. Opin aina vaan.

Mukulakiville ja niiden yläpuoliselle

'Tää on mun koti' 

Takaisin

Kukapa ei kesästä pitäisi? 

 Jo paatuneeksi kesän vihaajaksi ehtineenä, oli hämmennys suuri kun valitsin tietoisesti sen puolen jokea, jolle ilta-aurinko hymyili, tietoisesti istuuduin portaille kääntäen kasvot silmät ummessa lämpöä kohti, ja huomaamattani aloin hymyillä. Liekö Turku tehnyt tehtävänsä 'tois pual jokke'. Söin vielä banaaninkin.

En ole pitänyt mistään pitkään aikaan kuten pidän viimeisestä kuvasta.

Matkallani etelään

Paljon.

 Juhla

Teetä aina kun vain jaksoin nostaa käteni korvalle. 

Kuljen kertomatta minne. Nyt huoneeni tuoksuu niin, että paljastaa kuten oma unohdukseni.

Pyjamaraitaseinä. Itsenäisiä mansikoita. Palautan mieleeni rakkautta.

Paljon kaikkea. Helsinkiä, Turkua pääsykoetta. Levyjä ja iltoja. Päivät eivät ole mitään. Ja minä siihen turhaan. Olevani jotain, vaikken ollut lähelläkään. Soitan portailta ja itken vasta kun avaat oven. Näet mitä käsissäni kannan ja suljet. 

Matkaan jo kohti länttä. Iloitsen sateesta ja menetän itseni taas, kun lyhtypylväät liimautuvat kaksiulotteiselle kalvolle.


Valokuvia. Minä pysähdyn hautajaisten kohdalla.

Yhtä viikon, yhtä määrittelemättömästi ja yhtä sitten syksyn. Unohdan kokonaan, eikö vain.

Palaisimpa takaisin; en enää lähtisi.

Bodies in the Cemetery

Olen tullut tietoiseksi ruumiin rajoista. Tai oikeastaan tietoisemmaksi. Olen sen takia nähnyt valkoista ja kaatunut pimeässä. Valvon myöhään ja tuijotan ja kuuntelen. Niin kuin nyt voi kuvitella tekevänsä pimeässä; kuuntelee seinäkellon seukuntiviisaria ja seuraa digitaalisen kellon pistemerkintää. Jokaisella toistuvalla luvulla toive ja jokainen minuutti kauemmas eilisestä. Kummasti se pyyhkiytyy ja pyyhkiytyy kunnes lopulta tajuan, etten mitään ole kirjoittanut muistiin permanenttitussilla niin, ettei jälki pyyhkiytyisi pois. Edelleenkään en ole niin sairas, että tarvitsisi pyytää apua. Sillä olen erittäin kykenevä puhumaan.  

Muurahaiskeon päällisenä, kaiken kukkuraksi olen harhautunut ajattelemaan kesää. Unelmoimaan. Kiitos sen palasin todellisuuteen. Jo oli aikakin! Kelasin ennen havahtumistani kuitenkin vanhoja kuvia. Tai no viime kesältä vieraillessamme Suomen syövereissä. Puukkiksena voisin lisätä että tosiaan syövereissä; siellä peräpäässä nimittäin, koska sananlaskut ja Turku. Jos olisin jumalatar olisin ehdottomasti vitsien. Erikoistuisin puujalkavitseihin. Eri asia sitten, miten minua palveltaisiin, jotta arvon vitsien jumalatar pysyisi tyytyväisenä. Tai lähinnä miksi.

Kuvamateriaalia kuitenkin myös näyttelyn avajaisten jälkeen. Tunteet pinnassa Pinnassa. Kuinkas muuten. Sitten istuimme tuuleen ja annoimme viedä. Hiuksemme ja saippuakuplamme. Auringossakin käväistiin nopeasti. 

 Kyllä: tämä on kirjoitettu juuri niin myöhään kuin näyttäisi.

//näen jo auringonnousun.