Kierroksia

--Mutta aioin palata samaa tietä takaisin.

Kiersin mustikkakeittopurkkien tekstejä ja ajattelin jääväni siihen. Tunsinko itseäni liikaa vai liian vähän? Toistin kierroksia, tarkistin kelloa. Juoksin lyhyen matkan taas itseni kiinni itse teossa.--

Tahti

 

 

-- Aloitan jostain, ajattelen. Otan käteeni siistimmän takkini vuoritaskusta liinan, jolla puhdistaa edes auttavasti objektiivin lasi. Aloitan jostain, joka on tässä, niin lähellä kuin vain saattaa olla, ihan kiinni minussa. Sitten minua ei estä enää mikään. 

  Kävelen kiinni tahtini ja käyn läpi mielessäni vielä, mihin tänään olen suuntaamassa. Itseni, elämäni, kaiken. Eihän mikään ole niin tärkeää kuin tietää, mihin on menossa, ja miten yksinkertaista se onkaan vain kävellä eteenpäin, pysähtyä punaisiin liikennevaloissa ja jatkaa matkaa vihreiden vaihtuessa. Miten yksinkertaista jatkaa.-- 

   

pauhu

seurasin ylimpien portaiden välistä, miten koski, joka tippui kuin vahingossa karmien väliin, vääntyi lämmöstä kohti kaupunkia

mikä helpotus, vaikkei se itse sitä tajunnut

tunsin sen vuoden painavan enemmän kuin omani 

maalasin mieleeni tietysti heti mastojen ja piippujen siluetteja, joiden hampaat jyystivät horisontin hajalle, tartuin sen ikeniin niin, että lopulta ne valuivat verta

tyylisuunta houkutteli paikalle tuntemattoman kuristuksen, tartuin sen lupauksiin tunneista, tahdoin kertoa mitä tiesin

Venetsian laidalla tyylisuunta saa yhä uudelleen sen saman, yhä uudelleen kurkottaen kaupungista maalle, yhä uudelleen salaa peläten pimeää

tai tulkinnoissa pilvisen Oravin ja Turun linnan räystäiden jääseipäistä; odotettu ja odottamaton, vanha ja lähes vanha eivät pyydä anteeksi, salaa peläten kuolemaa 

piilopaikastani seurasin kehyksiään nuolevan pauhun kuolemanpelon häpeilemättömyyttä  

suoremmin kuin uoma, se kysyy minua matkaansa, ja katsoo kaupunkia 

 

_______________________

Hyvää 10-vuotis juhlaa blogi!