tiistai 8. joulukuuta 2015

pari


olen unelmissani pieni ja nautin valosta kuten nytkin
teen pidempiä kävelyjä ja vaihdan pyörääni talvirenkaat

minulla on toimivat jäsenet ja keho ja mieli

unelmissani teen töitä
_____

en odota, ehkä pitäisi
samalla en voi taipua mukaasi

katosta riippuvat sydämet valaisevat sinut takaapäin
ja vangitsevat minut niin kauas 
kuin vain kantojesi jyske kantaa
minun ohuuteni ohi
tietoisuuteni silmästä silmään  
vaikka vain seuraavaksi askeleeksi
   

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

haven't me


tuntuu, että kaikki mitä tahtoisin sanoa ei löydy täältä
muttei ole muutakaan, eikä se taida löytyä muualtakaan





 ja ollakseen, minun pitäisi sanoa, edes jotenkin

mutten edes tiedä kenelle sanani osoitan
enkä soita hammaslääkäriin
tai mihinkään muuallekaan
mutten varsinkaan lääkäriin
enkä äidille
kyseenalaistan jo, miten saatan edes mennä kotiin jouluksi
vaikken mitään niin odota
olen niin eron ja puistattavan rutistuksen rajamailla
etten erota, mikä on totta
missä varjot oikeasti ottavat paikkansa 
ja kenen ne ovat


tiistai 17. marraskuuta 2015

homes





salaa itselleni sallin omistaa tämän. sen selkeyden ja sumun, katoavat korkeudet ja kalpeiden kasvojen heijastukset ei märältä eikä kuivalta pohjalta. miten haikeaa onkaan jättää näitä hyvästejä, päivä päivältä, niin; ja nämä yöt.



tiistai 10. marraskuuta 2015

here suffocating


vielä yksikin perustelu

eikä mitään tapahtuisi sittenkään

minulle tärkeää on aloittaa aamu ja käydä tanssitunneilla
mutten ole jaksanut kumpaakaan, miten väsynyt ja tumma olenkaan
täysin tyyni ja mahonkisia jylhyyksiä kuvitteleva
ovenkahvat tai puiston kaiteet, sanoista ja hiljaisuudesta puhumattakaan
tai ohuet tuoksut, joita muut eivät tunne, vajoavat äänet, joita te ette näe
kaikki on yhdestäkin kiinni

tiedättehän; silloin, kun mikään ei ole toisin


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

(t)



aukean reunat näkyvät
aukea on valtava, mutta reunat lähellä
nurkkia sillä on ja katseita
käsiä ja kihisevää hikeä mukulakivien kuiluissa
valuvia parvekkeiden kuolaisia kieliä

 petturi
olkoon se hänen paheensa
tiedämmehän että on olemassa pahempaa
vaikka asioita tuskin verrataan niin
tai voidaan vain arvailla mitä olisi käynyt
jos olisi

seuratessani niiden odottavaa ja häpeilemätöntä kahleiden sumaa
saatan tuskin eksyä, mutta kadottaa kyllä


perjantai 16. lokakuuta 2015

nytkin pitäisi olla jossain muualla


 olet tyhjentynyttä väsymystä ja voimattomia virkkeitä
ei ole aikaa, eikä veden särkyviä pintamaaleja
sillä välin ehdit sinuksi, muodoiksi ja siksi

sinulle täytyy hymyillä
ja sinulle
olemme niin loitolla
aikaisemmin ja tänään päättänyt
riitäkkään, en minäkään 
tehnyt solmuja ja leikannut siistiksi
entä sitten kun alan pitää sinusta ja tahdon koskettaa niskaasi
houkutella muut sanomaan: ei tämä ole todellisuutta
tai mitään sitä vastaavaa
minua ahdistavat hiusjuuresi, silmäkuoppasi
juonteesi jalkapöytien juhlassa keinovaloisissa varjoissa
hulpioiset huolesi, niistä ei puhuta
enkä käännäkään niitä minuksi, kun pyydät
armoa, olen voimaton
en minä ole se jolle puhua
vain se, jolla on tummaa huulissa, mustia kenkiä ja haaveita

maanantai 28. syyskuuta 2015



hulluimmat hetket viettävät jyrkkinä

maanantai 14. syyskuuta 2015


suureellisuutesi, ikään kuin kaikki olisi mitattavissa
surullisuutesi, maut tuskin tuntuvat sekoittuessaan


tiedäthän vietetyn huolettomuuden vahvan vieraantuneisuuden tunteen. vaikkei sitä silloin erittele, ehtii sen analysoida osaksi kaikkea muuta. meinaan tukehtua tupakan savuun ovella, se on kuin uneksimani pakokauhu. olen yksi niistä, ei siitä voi kertoa. olen tavutettu numero, vaikkei kukaan sitäkään ääneen. mutta siitä olisin ylpeä, vaikka vajoava. tekopyhyyttään sen vaikutuksia, sairastan vain avunhuutoja. polkuja läpi, aina vain ja halki, ja aina vain kunnes kylmä huurtaa minusta otteen pois. normaali on hälvennyt, ainakin melkein, mitä nyt

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

ei


minä puolestani en ole sellainen, että voin vain relata ja antaa asioiden olla. tai olisin minä kai enemmän siihen suuntaan, jos päättäisin olla sellainen. hetken edes. voisinko samalla päättää, että minulle on helppoa puhua ihmisten kanssa. ei elämä ole helppoa, ei olekaan. ja sittenkin juuri niin helppoa, rikkaiden puhetta. tahtoisin tietysti vastauksia koko ajan enemmän, olen tietysti vain kysymyslabyrintti, minä en eksy tieltä, kysyn kysyn kysyn.
 minua ei pian enää ole, miten voisi olla. 

torstai 3. syyskuuta 2015



maapähkinäinen maku
sinussa kulkevat tietävät, saattavat aistia kynnyksesi,
vaikka eivät tunne sen kysymyksiä
vaativia, puolustelevia kaikkine vaimoineen
joiden kauppa tuntuu
pinttyneenä, kaukaisen rappion kauneudessa
epätasaisten karmien maisemien unohduksesta
kuuroiksi katseiksi kipuuni
löydän ne usein läheisyydestä
kun olemme itsemme, toisemme ja turhaa

öisin, kun päämäärillä ei ole väliä
päivät näyttävät tukehtuneilta
suruaan sietäviltä
en tiedä, mistä puhut

lauantai 22. elokuuta 2015

ikinä keksitkään, et enää koskea mitenkään

Flow'n jälkeen oon saanut siivottua. En oikeastaan uskonut sitä enää koskaan tapahtuvan. Kävin palauttamassa leffan filmariin keskellä yötä, kun niin tyypillisesti taas kerran sain bläkärin yhtä hyvään saumaan ja leffa jäi liian hyvin organisoimalleni työpöydälle. Ulkona oli ihanan viileää ja puin mekon, sukkahousut, neuleen ja huivin. Odotan niin baskerilämpötiloja! 
  Minun seurassani on yksi häiritsevä, en ymmärrä miksei se voi myöntää. Vihaan jäähyväissuukkoja, ne tuntuvat kaikista petollisimmilta. Ja ne ovat niin tosia. 
  Syksy jännittää hirveesti. En oikein tiedä, mitä ajatella siitä, että en teekkään vielä kandia, enkä siitä, että olen alkanut pelätä omia juttujani. Tai ainakin pelko nyt ensimmäisenä tuntuu kuvaavalta, mutten tiedä, tuntuisi niin uskomattomalle, joskaan ei täysin absurdille omalla kohdallani. 

Siellä oli ahdistavuuteen asti ihmisiä. Nukuin sylissä Kampissa, kunnes haettiin viideltä aamulla kamat rautatieasemalta. Toisen kerran syötiin Marianne-kuulia ja Toffee Centereitä.
  Oon haaveillut koko päivän, että lähden ostamaan maalia. Enkä vielä ole soittanut.

torstai 20. elokuuta 2015


 se, kun pyörretään päät
avataan käytävien kaiku
sen sävelet ruusuisten latvojen näköisiä
savuisia öitä, jotka eivät lopu loputtuaan
valonnopeus, joka kulkee lävitseni
eivät ne minussa käy
hion sen siemenet raastaviksi
olen monia asioita
olen naarmu
 keitettyjen mutta yhä loisteputkea muistuttavien valojen minä
on sinunkin silmissäsi 
vaikket sano ääneen
pyyhin tahrat paitaani

tiistai 18. elokuuta 2015


kangas tuoksuu pehmeälle 
huutaa, silittää ja saa minut
minua ei voi löytää
kun se vie 

autuaan rakkaani huomen 
maksaa vähemmän kuin eilen

minä olen ollut niin vihainen

tuskin jaksan keinua, tuskin vaihtaa katseita
käteisellä sen jo näinä päivinä saa
ilmaista ei kannata 
pyytää, kun jo olen taas
yksin
 ovat sinun lapsuutesi ja minun nuoruuteni
minne kadottiin, mistä tuskin puhutaan, vaikkei mistään muustakaan
minne se saattaakaan
viidelle ovelle ja varastoon
rappusille kellariin ja 
suolle 

niin että unohdan
niin että
jaksan
enää

saman kuin minä 





tiistai 11. elokuuta 2015

lauantai 1. elokuuta 2015

ja mä uskon kun sä sanot että sinut menetän

Tarja Wallius: Dream - Unelma
liu'uttaen kuin kietoen jokaisen korren tiukaksi nipuksi
se minua katsoo
silmut se on vääntänyt kasvoiksi
muttei omikseen
tutuiksi ja kaukaisiksi
rutistuneiden valokuvien lasisten pintojen alta 
se tahtoo

kuin kimalletta olisi muuallakin, se pyyhkii kasvonsa, nyyhkäisee
säädän sen kuristavia nauhoja oikeiksi, kuten se tapaa sanoa
tiukempaan, vaikka luulen varan jo valuneen, kaikkialle en yllä
mutta sitten jälleen tiukennan, tiputan nuppineulan
punoittavat käteni piilotan samoin kuin hänkin,
huomaan tuskin niiden arastelevuutta, miten ne haukkovat henkeä

tapahtuu kuin luonnostaan
miten venyttävät vielä vääntyneemmäksi
hänellä on sokerinen hymy
sokeriset jalkakarvat

ja minulla 

ruodokas unelmani
siivottu ja puhdas

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015


en tiedä oliko se n ä l k ä ä . mutta tunsin sen taas. sairauden joka valui tänään kalvavana pääni päältä pintojani lattialle saakka. samalla pelkäsin. kuinkas muuten. olisin ollut tässä jo silloin aiemmin. vuosia ja vuosia. en tiennyt nimiä. tiesimpäs. ainakin osasin unohtaa. samalla tiesin ylittäväni kauan seuraamaani rajaa. laukussanikin raja. nyt se piirtyi kuten näytelmässä. se oli varsin selkeä, kun näin jälkeenpäin siihen uskalsin tiirata ohuiden ja vahingoittuneitteni välistä. muttei sitä saata nähdä. niitä juttuja, joita ei paljaalla silmällä, ei paljaalla kädellä. sen sinisyys oli minussa. kauttaaltaan ja verisenä. sen teräksinen olemus oli kylmä, samalla niin lämmin ja pehmeä. ei mitään. ei mitään, se kai se oli. sen nimi, ja vihjeet lukivat samalla listalla. köytin käteeni sen saatesanat, vaikka lupasin, etten ikinä ihoni alle anna sen mennä. ei, en siitä puhu. enkä puhu siitä siten. 

olemme huokaisseet, kuin se olisi sinetti päättymiselle. se päättäisi kasvottomien kuolon. se vesihana. ja niin moni muu. niiden rajat häilyvät yhä enemmän. vaikka raja olenkin minä, kun en. 

sinisyys minussa. sinisyys pinnalla. puoli yhdeksi, puoli yhdeksi. ainakin kadonnut. olikohan se. silmukkaat ja haarautuvat jatkeeni valuvat sitä samaa. kauanko olet seissyt siinä.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

gardens



taittelen valon 
pysyn siinä kiinni


 Kenkäveroiltiin!

torstai 16. heinäkuuta 2015

escape me and my


erota
sataa

taisimme pilata toistemme elämät. tai pelastaa. 

mitään ei ollut, mihinkään en koskenut. tarkkaan sen pilarin takaa, palaat kotiin. kadotan sinut matkalla, kävelen loppuun. toinen. erotan olemuksesi, joka on juuri niin miellyttävyyttä ulos henkivä kuin vain olen nähnyt. kätesi ovat aivan liian pitkät. suoristuneet aina, käännät ne kuten minua satuttaa. pakoon. 

lauantai 11. heinäkuuta 2015


miltä se tuntuu, 
kaipaatko takaisin

siellä enää
tärisevä liike, en muista 
haljennut huuma

saa viereesi katsomassa
tämä talo on tyhjä


torstai 9. heinäkuuta 2015


ahahhha

kuuntelen pitkästä aikaa taas rakasta XX:n Coexistia, erobiisejä. Ja pistän menemään tällaisia hampaita. Luin pitkästä aikaa kirjaakin, oikeasti tahtoisin vain käpertyä sänkyyn, en jaksaisi herätä huomiseen vuoroon, mutta menisiköhän se jotenkin niin kuin festaritamppaaminen: mitä väsyneempi on, sitä villimmin on riehuttava, ettei väsymystä tunne. Tai istua alas. Mutta silloin ei ehdi.

 Äiti sanoi, että ahdistukselleni pitää tehdä jotain, kun se kerta on niin jokapäiväistä. Sanoin tehneeni. Hää oli laittanu mulle halloumpastajuttua, se oli tosi jees, vähän liikaa manteleita. Olen pahoillani.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

aikoja sitten, ajankohtainen avautuminen

Olin neljäntoista ja kerroin ystävilleni. Oikeastaan vain kokeillakseni sanojeni voimaa. En ollut varma. Mutta äitinikin tiesi silloin. Ystävänikin sanoivat tienneensä. Miten, kun en itsekään tiennyt. Mutta olen sen kyllä todistanut monta kertaa, että olen itse suurin muukalainen elämässäni, jota pelätä, josta olla varuillaan. Se epävarmuus hohkaa vain muualta takaisin. 

Olin helpottunut. Ihmettelin, miten juuri minun kohdalleni kävi sellainen tuuri, että sain rakastua tyttöihin. 

Seitsemän vuoden jälkeen kerroin äidilleni tänään, että seurustelen. Ainoastaan sen. Se riitti kyyneliin ja äitini itsesyytöksiin. Kyllähän se tästä. Kuten arvasin etukäteen. Tuntuu kuitenkin, että tämä on niin epäreilua, vaikkei responssi ollut pahin mahdollinen.

Siinä minä vain tuijotin upouusien Vansieni kärkiä. Sanat olivat shokki itsellenikin. Sitten itkin ja pyöräilin sateessa kirjakauppaan, kuten koska vain. Sade peitti minut, olin sille kiitollisempi kuin pitkään aikaan millekään samalla tavoin. Levittelin epäonnistuneita kalaverkkoja kotona. Huomenna taas töihin. 

Tarjosin Akulle berliininmunkin ja minulla oli pipo. Kuten eilenkin. Heinäkuussa.

hakaristi kesällä 2014

tiistai 30. kesäkuuta 2015


     liian monta kilometriä                                                                                        aivan suuni edessä
               ehdin aina vain alkuun                                                                                        nautin siitä




 tarkoitukseton                                                                                  rapisevin sormin  
vielä                                                                                                               lantioon, haaleaan, hyvään  vanhana                                                                                                                                                                      



vain keskelle


onko, onko sitä enää, enää, kun haukut minut, kun käännyt, kun puhun turhia, kun käännyt takaisin, kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun kun

silloin
 
letitä tukkani


vie, vie pois

haalean, makean,                                                                                     myönteisen   suloisen   kasvoni
 hataruuteni                                                                                                       sitruunaiset   painatukset


 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

and some days I can't even dress myself


vielä vähän näitä väsyneitä

empä tiedä, mitä sanoisin.  en katso horisonttiin, vaan huoneeni seiniin. onko se teille tuttua? olen pärjännyt, vain joten kuten, en oikeastaan sitäkään. ylpeyttä se kai on, kun ei enää suostu puhumaan, olen jaksanut uskoa olon paranemiseen, että jaksan taistella. hetkittäin se on totta, mutta vain minulle. todellisuudessa en ole jaksanut moneen vuoteen. miksi puhun tänne, empä tiedä sitäkään. mutta eipä kai tämä elämä tietämistä olekaan, jos nyt jotain pitäisi toiveikkaasti heittää ilmaan. kenties syksyllä uskaltaisin, kenties. 

moni asia on vain niin ahdistavaa. tiedän, miten paljon käytän sitä sanaa, mutta se kuvastaa parhaiten tuntemuksiani.

mutta silti mulle on tapahtunu ihmeellisiä asioita. aloitan työt, työskentelen heinäkuun. ruissiin talkootöihin. ostin Florence + the Machinen levyn. ja muutamat bussiliput. olen elänyt myös hyvin vähävaraisena, se tuntui aivan hitsin hyvältä.

tähän on tultu, että kirjoitan näinkin kokonaisia lauseita. miltä se tuntuu?