keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

and some days I can't even dress myself


vielä vähän näitä väsyneitä

empä tiedä, mitä sanoisin.  en katso horisonttiin, vaan huoneeni seiniin. onko se teille tuttua? olen pärjännyt, vain joten kuten, en oikeastaan sitäkään. ylpeyttä se kai on, kun ei enää suostu puhumaan, olen jaksanut uskoa olon paranemiseen, että jaksan taistella. hetkittäin se on totta, mutta vain minulle. todellisuudessa en ole jaksanut moneen vuoteen. miksi puhun tänne, empä tiedä sitäkään. mutta eipä kai tämä elämä tietämistä olekaan, jos nyt jotain pitäisi toiveikkaasti heittää ilmaan. kenties syksyllä uskaltaisin, kenties. 

moni asia on vain niin ahdistavaa. tiedän, miten paljon käytän sitä sanaa, mutta se kuvastaa parhaiten tuntemuksiani.

mutta silti mulle on tapahtunu ihmeellisiä asioita. aloitan työt, työskentelen heinäkuun. ruissiin talkootöihin. ostin Florence + the Machinen levyn. ja muutamat bussiliput. olen elänyt myös hyvin vähävaraisena, se tuntui aivan hitsin hyvältä.

tähän on tultu, että kirjoitan näinkin kokonaisia lauseita. miltä se tuntuu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Missä mielesi kävi