keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

aikoja sitten, ajankohtainen avautuminen

Olin neljäntoista ja kerroin ystävilleni. Oikeastaan vain kokeillakseni sanojeni voimaa. En ollut varma. Mutta äitinikin tiesi silloin. Ystävänikin sanoivat tienneensä. Miten, kun en itsekään tiennyt. Mutta olen sen kyllä todistanut monta kertaa, että olen itse suurin muukalainen elämässäni, jota pelätä, josta olla varuillaan. Se epävarmuus hohkaa vain muualta takaisin. 

Olin helpottunut. Ihmettelin, miten juuri minun kohdalleni kävi sellainen tuuri, että sain rakastua tyttöihin. 

Seitsemän vuoden jälkeen kerroin äidilleni tänään, että seurustelen. Ainoastaan sen. Se riitti kyyneliin ja äitini itsesyytöksiin. Kyllähän se tästä. Kuten arvasin etukäteen. Tuntuu kuitenkin, että tämä on niin epäreilua, vaikkei responssi ollut pahin mahdollinen.

Siinä minä vain tuijotin upouusien Vansieni kärkiä. Sanat olivat shokki itsellenikin. Sitten itkin ja pyöräilin sateessa kirjakauppaan, kuten koska vain. Sade peitti minut, olin sille kiitollisempi kuin pitkään aikaan millekään samalla tavoin. Levittelin epäonnistuneita kalaverkkoja kotona. Huomenna taas töihin. 

Tarjosin Akulle berliininmunkin ja minulla oli pipo. Kuten eilenkin. Heinäkuussa.

hakaristi kesällä 2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Missä mielesi kävi