en tiedä oliko se n ä l k ä ä . mutta tunsin sen taas. sairauden joka valui tänään kalvavana pääni päältä pintojani lattialle saakka. samalla pelkäsin. kuinkas muuten. olisin ollut tässä jo silloin aiemmin. vuosia ja vuosia. en tiennyt nimiä. tiesimpäs. ainakin osasin unohtaa. samalla tiesin ylittäväni kauan seuraamaani rajaa. laukussanikin raja. nyt se piirtyi kuten näytelmässä. se oli varsin selkeä, kun näin jälkeenpäin siihen uskalsin tiirata ohuiden ja vahingoittuneitteni välistä. muttei sitä saata nähdä. niitä juttuja, joita ei paljaalla silmällä, ei paljaalla kädellä. sen sinisyys oli minussa. kauttaaltaan ja verisenä. sen teräksinen olemus oli kylmä, samalla niin lämmin ja pehmeä. ei mitään. ei mitään, se kai se oli. sen nimi, ja vihjeet lukivat samalla listalla. köytin käteeni sen saatesanat, vaikka lupasin, etten ikinä ihoni alle anna sen mennä. ei, en siitä puhu. enkä puhu siitä siten.
olemme huokaisseet, kuin se olisi sinetti päättymiselle. se päättäisi kasvottomien kuolon. se vesihana. ja niin moni muu. niiden rajat häilyvät yhä enemmän. vaikka raja olenkin minä, kun en.
sinisyys minussa. sinisyys pinnalla. puoli yhdeksi, puoli yhdeksi. ainakin kadonnut. olikohan se. silmukkaat ja haarautuvat jatkeeni valuvat sitä samaa. kauanko olet seissyt siinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi