aina huominen

aamuviisi on maagisinta aikaa edelleen, syksy tuoksuu jo

 ilman rintaliivejä, vaikka on ollut vaikeampaa olla kaikkineni
vaimea vapauden tunne pyytää ja annan sen viedä
kohta vesi ulottaa nilkkoihin, silittelee saalistaan
vaatturi päättelee saumat, ostattaa lisää maata, kun en huomaa
vyötäisille, helmani ulottuvat jo jokaiselle säröllään kenottavalle vastarannalle
pian olisi mentävä