ahdistava kuun loppu. mutta elämme aluille.
sain itseni kävelemään keskustaan, olin tarpeettoman ylpeä siitä.
raskaiden puiden tähdittämät tiheiköt ja jäätelösulasormiset lapset.
hyvin vähän jäljellä sisällä, on paljon epätasaista ja näkymätöntä kaikille
se tekee kaikesta kauniimpaa.
lämmöstä tulee puhaltavaa ja se asettaa mielentilani hädintuskin poikittain
silloin selviää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi