sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Nurkkia, joilla olikin kädet

Aamuni alkavat aikaisin. Suuntaan tai toiseen juoksen jo yhdeksännettä lukua, aion lopettaa kymmenennen jälkeen. Ihan varmasti aion. Sitten kävelen kaksi väliä ja hyppään mukaan, kun joku sattuu juoksemaan ohitseni kolmannen vainioilla. Leikkaan kiinni unohtaessani portaat ja meinaan kaatua samantien takaisin jyrkkyyteen. Kymmenennen koittaessa en pelkää viisarien hidastumista; jatkan kunnes ne palaavat luokseni itkien voimattomuuttaan ja lisään vauhtia. Se tarkoittaa, että ne ovat minun ja minä niiden päältä voin asettaa tehtäviä. Eikä niiden auta kuin totella. Iltaan asti odotan ennen kuin jälleen kello lyö kiinni pakottaen minut viisareiltaan. Pakottaen maat lainehtimaan.
 Luotan, etteivät katkea. Tyyntäkin tulee.

 Minun jalkojeni alla hiekkalaatikko, kun kolistelen lapiolla siniseen muoviämpäriin. Siinä laatikossa lukematon määrä elämää. Minun valtakuntani, jonka koossapitävä voima on minussa. Ruohonleikkurin ääni on oma taustani. Olen turvassa valtakuntani puisten muurien sisällä. Siellä minulla on kaikki; ystävät ja perhe. Viisi koiraa ja vähintään kahdeksan suloista leijonanharjakania. Hevonen ja kolme tallia täynnä My Little Pony - ystäviä.
 Jalkojeni alla ei ole enää hiekkaa, vaan väistelen vettä. Valtameri, jota kierrän kävellen sen reunamia ja peläten tippuvani mustekalojen lonkeroihin. Minua häiritään. Menetän viisarit. Tipun ikuisuuden. Mutten uppoa. Leijaan vain pois. Kurkistan varovasti yli laidan. Ei ruohonleikkuria. Ei kukaan saa koskaan tietää, että epäonnistuin, että niin kaukana kävin, vaikka on vannotettu pysymään pihapiirissä. Tai ehkei kukaan saa koskaan tietää, että minua koskaan olikaan. Kadottanut taustamusiikkini, koittanut poimia itseni. Rippeeni. Hiekkalaatikosta, jota ei enää ole ollut viiteen vuoteen.




 



Tänä viikonloppuna olen laittanut asioita järjestykseen. Bloggerista huolimatta myös hieman ulkoasua. Tehnyt viimeisen kupen työn ikinä. Tehnyt matkan syksyyn sen johdosta. Kirjoittanut yhteensä neljä ainetta ruotsin ja ranskan tunneille. Poiminut sanan pasifismi. Juossut puolikuntoisena pelkästä juoksimisen ilosta. Ihastellut upeaa kuvausjälkeä elokuvasta. Kertonut ystäville jotain tärkeää. Kirjoittanut. Ylittänyt jään. Ikävöinyt pitkästä aikaa äitiä. 

Kiitos

4 kommenttia:

  1. oot kyllä mahtava <3! tää oli niin psykedeelinen etten kestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai ettet kestä. Arviosi postauksen psykedeelisyydestä ilahduttaa minua; hyvä jos joku kesti ajatuksen perässä tai edes sen lähettyvillä. Kiitti sulle, ite oot ♥

      Poista
  2. pakko on taas tulla näitä sanoja heittelemään.

    oot ehkä kaikkein ihanin bloggaaja keneen oon törmännyt. sun ajatukset on oikeesti mielenkiintoista luettavaa. oot hurjan lahjakas kirjoittamaan. lisäks oot valtavan kaunis!

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitooos, kun niitä niin anteliaasti heittelet! Ja voi sentään. Olen sitä mieltä, että on ihan hirveästi bloggaajia, jotka kirjoittavat reilusti taidokkaammin, mutta totta kai on aivan meilettömän innostavaa kuulla, että mielestäsi niin hyvin kirjoitan ja jutut jaksaa kiinnostaa. Kiittikiittikiittiii!♥

      Poista

Missä mielesi kävi