perjantai 15. helmikuuta 2013

Hullu, joka tajusi olevansa rikas



Vihasta ja ahdistuksesta kumpuaa lisää vihaa ja ahdistusta. Niin sanottu noidankehä on valmis. Samoin rakkaus ja positiivinen ajattelukin voimistuvat vain niistä itsestään. Onko kyse valinnasta? Tilanteessa, jossa hyvinvointivaltio ja kehittynyt rakenne yhteiskunnassa toteutuvat, voisin vastata: kyllä. Vastuu siitä, voivatko läheiset hyvin, on huomattavasti kehittävämpää ottaa vasta, kun itse ottaa vastuun itsestään ja nimenomaan hyvinvoinnistaan. Ei voi luottaa siihen, että kävisi niin onnellisesti, että muut näkisivät ahdistuksesi ja uskaltaisivat yrittää auttaa. Itse en voi siitä kyllin kiittää.
Hyvä minä ja minun asiallinen tekstini.
 Kuvissa Verttinenherttinen ajankohtana digivalokuvauskurssi. Yksi niistä ahdistavaa pohdintaa aiheuttaneista asioista tämänhetkisessä tilanteessani. Tällä hetkellä enemmän tai vähemmän järkevältä tuntuisi jättää se kesken. Pimiökurssin rinnalla toivoin saavani siltä jotain. Mitä ilmeisimmin. Liikaa elämässä kuitenkin on kaikkea, mikä rasittaa minua jo pelkällä olemassaolollaan ilman, että minun tarvitsisi tehdä sille mitään. Siksi ajattelin nyt tehdä tietoisen valinnan oman mielenterveyteni kannalta, enkä ottaa ylimääräistä niin, että myöhemmin kaduttaa. Kyllä: tätä luokkaa ovat radikaalit päätökseni.

Mutta lopussa kiitos seisoo. Omia ajatuksiaan on katsottava kauempaa, jotta voi nähdä kokonaisuuden. Et voi sanoa tuntevasi, jos voit nähdä vain valheita. Nähdä, että kaikki se ei tapahtunut vain sinulle vaan myös minulle. Kun kaikki muuttuu - ja se parempaan tulee muuttumaan - aion irtisanoa itseni lopuista. Sitten on enää se, mitä minä olen. Joka minä olen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Missä mielesi kävi