If God Was a Woman

Olen usein maininnut asioista, joita lasken ja joita olen laskenut. En mäkeä, mutta sormilla niin kauan kuin se mahdollista on. Mutten uskalla lähteä laskemaan tunteja. Öiden tunteja, jotka olen yhä harvemmin viettänyt rakastamassani maailmassa; unessa. Silmäni ovat varjot, jotka kaukaa erottaa vain mustina alueina otsatukan alta. Luulen niiden lopettaneen toimintansa jo aikaa sitten.

Piirsin kättä. Se on taivutettu ja haluaa olla kalpea. Nykyään aivoni käskevät ruumistani tilaan Valkea kuulas. Sehän on omena. Niistä minä pidän, mutta vähän aikaa on minunkin ollut lähes välttämätöntä laiminlyödä niitä. Piilotan aina muutaman, kun aamulla kouluun lähden jos en muuten ehdi syödä. Ne ovat oppineet odottamaan minua joka aamu uskollisina oven pielessä. Siirrän niitä niin, etten tunne omantunnon tuskia niiden jäädessä silloin tällöin paikoilleen odottamaan. Ne piiloutuvat ja palaavat vasta seuraavana aamuna. En tiedä minne ne menevät. Kunhan härnäävät niin, että teekuppi on jälleen läheisin ystäväni.

 Pystyraitoja. Olen niitä jotenkin aina vierastanut. Ne pelottavat ja tuntuvat uhkaavilta. Nyt niitä on kuitenkin paperilla, josta minua tervehtii myös tuo taivutettu käsi, varjot ja sarvia paratiisista. Mikä sattuma aamuna, jona Coldplay on päättänyt auttaa minua huutamaan paperille. Teen niistä myttyjä ja leikin jälleen. Ettei kukaan huomaa, ettei nousisi lisää sarvia. Jotta kuitenkin säilyttäisin viimeiset saippuakuplat, auringonlaskun -vaikka sitten ilman Orjalaivaa-, autuuden ja Hilman. Ystäväni; olkihatun muistatko? Hänestä on ikuisuus. Kesästä. Turvaan häneen, joka on luvannut peittää minut. Talveen.

Siellä on aikuisia. Maailmassa, jossa kuljen jatkuvaa tietä. Ehkä koska käännyin risteyksessä Harhaan. Halusin kai uskoa, että paikka olisi erilainen kuin väitetään. Halusin jälleen todistaa, että ei tarvitse seurata jalanjälkiä voidakseen kävellä. Kyllä; se on aivan niin epäjohdonmukaista kuin se kuulostaakin. Kuinka voisi löytää, jos ei ole edes lähtenyt etsimään? Kuinka kaatua jo kaatuvassa maailmassa.
 Pähkinänsärkijä. Vällillä kiitän ylempää voimaa, joka on suonut isälleni yhden osan hänen musiikkitaipumuksistaan. Kuten muustakin, josta en muista kiittää kun onnea on tarjottu.Verta. Appelsiini. Kuulostaa sille, että eivät kuulu yhteen. En usko ja haluan todistaa sen omenille.  Päivän teemaksi juon veriappelsiinikivennäisvettä.

Extremeksi totean myös nämä suurensuuriksi muodostuneet kuvat. Wanhuudesta ehkä vielä myöhemmin.

Aion voida hengittää.