perjantai 11. marraskuuta 2011

Must be my lucky day

 Oot vähän hassu. Sie ja siun jutut. Poskipunaskin vähän hassu. Tai vähä mite sattuu. Ja villasukkien raidat. Vähän hassut. Niiku kai muukin täällä.

 Näin aloitan kuten jo monta viikkoa olen aloittanut. Lamaannuttavasta pimeydestä harhailu lamaannuttavaan valoon. Tuhat loisteputkea pistelee minut poskeensa kuin viimeistä päivää. Taistelen sodassa. Sodassa kasvojani vastaan. Aseenani sotamaalaus, jonka vielä märkä väri lähtee valumaan päivän myötä tehden maisemasta ja muodoista epämuodostuneen mytyn. Ei ihan, mutta melkein. Sen siitä saa, kun meikkaa puolipimeässä peiton ja viltin muodostaman pesän suojissa. Luulen -ja ehkä myös toivon- etten ole yksin tämän kanssa.

Mutta C'est la vie, kuten turhankin usein on mottoni kuulunut. Niin kauan kuin yhtäkään oppimistani testaavaa konseptiasiaa ei ole palautettu kaikki voikin olla jälleen hetken hyvin. Ja voin jatkaa toiseen suuntaan. Ulos viitan uumenissa. Missä oon?




Etsi viisi virhettä. Näen itseni kahtena. Ikkunasta kurkistaa tummaa taustaa vasten vielä yksi. Mistä näitä oikein tulee?

Etevä. Hiljaisuus. Sammakot, joita en nähnyt. Silta. Felix. Ainoa. Mahdottomuuden keskipiste. Varis. Sukkahousut. Nenä ja korvat. Sakset. Hammaskeiju. Lampaat ja se kuuluisa aita. Paita. Tai haitari levitettynä eteeni. Veteeni kylpyammeessa. Lammessa ja sorsaperhe. Erhe tai moni muukin terälehti. Sekin ehti, elehti. Loputon suo, vuo, jaksaminen. Lainaaminen. Etkä palauta.

Se vohvelikahvila. Onnen päivän kunniaksi päivänä, jona päätin tehdä joulukortteja.




2 kommenttia:

  1. oot ihana, miks löysin sun blogin vasta nyt serkkurakas? sun tekstit on jotain tosi hienoo<3

    VastaaPoista
  2. Anniina: Serkkurakas tätä en paljoakaan ole mainostanut joten ehkä siinä syy! Mutta kiitos kovasti siulle <3

    VastaaPoista

Missä mielesi kävi