And I Choose to Forget

Osuuteni ja arpani luovutin tänään pois. Laskin jäljelle jääneen. Ynnäsin ja jaoin muille senkin. Ehkä sinullakin osia niistä löytyy; en oikeastaan tiedä, missä vaiheessa ne niin ehdytin. Eivät ne enää löydy siltä ikkunalaudalta, eivät neulo samassa keinutuolissa kuin ennen, eivät huuda minulle irvistävistä tekstiilien saumoista, eivät sairasta niin, että joudun valehtelemaan itseni kotiin, eivätkä vaadi katsettani uusien ihmisten olkapäillä nauraessaan. Poisko heitin, väärinkö käytin, kadotinko? Kuinka; en edes tiennyt, että omistin. 

Mutta, kuinka kaksi vuotta olen saanut viettää ajatusteni parissa. Melkein täysin rauhassa. Voi samaa ihmettelin jo vuoden kohdalla; miten saankaan teille kirjoittaa, vaikka aluksi vain oma salaisuuteni tämä olikin. No. Vuosi 2012. Taisin vähän aikaa sitten pohtia tännekin, mitä se nostaa mieleeni. Tietysti koko vuoden olen tänne merkintöjäni tehnyt... mutta mitä sanoisin kokonaisuudesta? Vanhoja kliseitä kai voisi ahkeraan hyödyntää. Arvostamaan pieniä asioita, tietämään, että varma on epävarma. Osaltaan kyllä. Sitten oli

                                                                 vieraantuminen saunasta,          

 en ole varma, pimeä, kesä uimatta,                                                 

                       yrittäminen, 

hiusten harjaamattomuus,       

 sukkahousut, 

        rakastaminen,syksyn värit, 

          puiden lehdet,
menettäminen

olen niin väsynyt, 

valehteleminen, kevät, 

vesimelonin tuoksu, leikitään, 

                           the xx, pakahtuminen, 

pitkät kävelyretket, ammattiapu,        

särkyminen, mitä, 

epävarmuus, nauraminen,                 

 kaadun, äänet, oksentaminen,

 lopputyö, vesi, eristäytyminen,

 mieletön onni, sekavuus,

              valo, jotkin haaveet, loppu

                     itsekeskeisyys, viinirypäleet, 

salla ja miro, huutaminen, turhautuminen, 

huivit, aikataluttaminen, 

jotkin muutokset, 

näköala,              

punaiset aamut, 

                                           valinnat,        

rakastuminen ja lisää rakastaminen.

 Kuoleminen. 

Mutta myös:

Kaks vee. Viereinen kuva edustaa minua joulunaattona 2012 ja 1996. Taaperoikä jo, sanoisin. Kyllä voin sanoa muuttuneeni. Blogini aikana. Siitä jo vuosi sitten mainitsin. Kun kaikki oli ruusuista ja olin vain ihmeissäni, miten kaikki tuntui muuttuneen kuten olin toivonutkin. En voi sanoa kaiken olevan enää yhtä ihmeellistä. Johtunee osaksi myös siitä, etten oikeastaan asettanut valtavia odotuksia vuodelle 2012. On tapahtunut enemmän kuin tänne olen jaksanut puida. Voisi sanoa, että olen ihmeellisyydestä siirtynyt realistisuuteen. Ei ole huono asia, että minut on pudotettu . Tapa vain tuntuu epäreilulta. Ennen kaikkea se, että muut joutuivat ja joutuvat kärsimään.

 Mutta loputon monologini hengähtäisi, jos mieleenne jotain nyt juolahtaa. Tällä erää: uusi vuosi tuokoon rauhallisia öitä, onnea ja rakkautta etenkin niille, jotka niiden otteesta ovat saattaneet turhan paljon lipsahtaa. Te joilla on barbei; leikkikää niillä.

Kiitos
sydämellä Inkeri.