Coexist

 09.09. Kuume uhkaa. Ei mittaria. Ei mittausta. Kaatuminen ja käpertyminen kotikolon säleikön turvaan.

10.09. Kalevin päivä. Autoin mummiani valitsemaan sen kunniaksi ruusuja. Ei sillä kuulemma ole väliä, vaikkeivat ne pitkään ulkona kestäisikään: onhan merkkipäivä. Kalevin lisäksi myös minä sain mummin huomiota. Muodossa Rumba. Empä ole pitkään lukenut jotain niin tarkkaan.

11.09. Urakka 'YTL:n työllistäminen' alkaa.

12.09. Universaalit yliseksijumalat liikkeellä. T-ilta. Pettymys ja spekulointia. Ilmaisia omenoita.

13.09. Aurinko. Ahdistus. Kysymyksiä. Ahdistus.

14.09. Epätodellisuus. 

15.09. Onni.

16.09. Kysymyksiä ja kysymyksiä. Ahdistusta ja oksennus.
17.09. Voisit pitää huolen itsestäsi. Tiedät että viet minulta jotain tärkeää. Yritän sen sijaan keskittyä kombinaatioon Schjerfbeck & Sallinen. Näytän Quasimodolta.

No tuleehan näitä hetkiä, että on toisella planeetalla. Ja vissiin kolmannellakin. Niitä kaipaan, jotka aamuisin herättelevät kipristeleviä varpaita ja voimattomia sormia. Unihiekka on niihin jälleen pystynyt, vaikka illalla jälleen lupasi, että valvoo ja sanoo suorat sanat sille, joka tuota ilmaisjakelua öihin toimittaa. Siihen tulokseen on tultu että joko se/hän ei osaa lukea tai on syntynyt anarkistiseksi wannabehipsteriks viiksineen kaikkineen. Ilmaisjakelua koskevien kieltokylttien lukeminen ja noudattaminen on niin mainstream. Uutisia sulle; hipsterit on niin out. Mutta: juuri tarkistin eikä ovellani ole vastaavaa ilmoitusta. Ei postilaatikossanikaan. Eli tule vaan käymään. Olikin jo ikävä. Ehkä wannabe olinkin minä.
  Muutaman illallisreissu ulos. Kohti kuunsiltoja. Koko kroppa tunsi, ettei tämä ole normaalia. Taistele tai pakene. Ennen pitkää pakenin. Ehdin tallentaa vain jotain satunnaista, kun pelkuri sisälläni päätti, ettei ollut oikein olla niin myöhään ulkona niin kaukana kotoa. Tässä vaiheessa ainoa sana, jonka pystyn enää muodostamaan pääni sisällä, on 'kotiin'. Pääni on räjähtää. Ettekä te hellitä, vaan huudatte ja pakotatte minut nukahtamaan. Tiedätte, että niin pakenen. Tiedätte, että silloin olen luovuttanut. Ja voi kuinka nauratte sinä iltana ja kerrotte tarinoita, ja muodostatte pienillä varpaillanne varjokuvia nuotion savuun. Ilakointinne kaikuu varmasti vielä aamuvarhaisellakin huoneessani, jossa ei ole ketään. Vain ruumis, jolla on silmät auki. Niin nopeasti voi lähteä.