yhtä kaunis, yhtä määrittelemättömän kova, kiiltävä
rakastan sen lähes ulottumattomissa, hajuton, ja silti tuoksutan, ja olen ensihetkistä täynnä
valkoisten seinien lehvistö saa rauhoittumaan, vaikka monesti tajuan heikkouttani harhaan
puhumatta, vai pulputa sanoja niin, ettei niitä ulos saakaan
vastaan samalla kylmällä, vastaan lusikan peilipinnalla, vastaan vain jollekin, en muista niiden nimiä
oli vain pakko päästä edes jokseenkin turvaan
antakaa se, antakaa tämä; ihan vain hetki, lupaan, voida taas luottaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi