Mitä kävisi, jos huomaisit? Pitääkö iskeä peili päästä läpi, jotta vielä kerran tajuaisin, mitä sieltä näen? Vai olenko kadonnut jo peiliin, kuin lammen pintaan? Edes lumi ei ole tarpeeksi sameaa, ettenkö jäisi koko ajan kiinni itselleni. Piruetista tuttu paine, toinen, löydän aina itseni vastarannalta, vääristyneenä.
Sillä ei ole juuria, sillä ei ole vesirajaa viime vuodelta. Levät kasvavat siellä, missä ennenkin. Ruokoranta sihisee kuin vastatakseen. Se tietää, miten puoliksi vain saatan kuulla, miten sanat alkavat silti aina samoin muuttuen mutapohjaksi. Maan nielemäksi, vaikka en paremmin tietäisi.
Koetan taistella relativismia vastaan, tai kääntää sen pään. Luulen kai, että se päästäisi minut liian helpolla. Vaikka todellisuudessa hyljin kenties senkin ydintä. Sillä ei kuitenkaan ole vain yhtä todellisuutta, johon syyllistyn jatkuvasti.
Puiset luuni kelluvat kyllä, luulen ainakin, olenhan yhä täällä, olinhan lietteisen lahosi tykö.
(Itkettää tietää, ettei tämä johdu vain tästä eristäytymisestä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi