lauantai 9. tammikuuta 2016

for now







On yli kuukausi siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne. Tai oikeammin siitä, että julkaisin jotain. Mutta siinä sivussahan tuo kuten vuoden vaihde ja joulukin. Siinä sivussa ovat myös kynteni kasvaneet ja stressi ruoasta vähentynyt. Löysin ennen joulua myös pienen palan sosiaalista minua, mikä on aika hullua jotenkin. Hullua siis, että voi väsymyksen lisäksi saada myös energiaa ihmisten näkemisestä.

Sitten oon maalaillu. Ja itkenyt aika lailla.



 
 Viis vuotta kuitenkin nyt sitten takana! Sydämiä mitä suurimmin sinne ♥ ♥ , sillä vaikka hiljaista kansaa olette, on tämä silti minulle se oma tila, jossa edes joku käy lukemassa ja katsomassa, ja saan laittaa ajatuksiani ylös tietyssä rauhassa. Se on mulle hyvin paljon.
 Tulin tässä yksi päivä jo takaisin Turkuun. Ahdinko on muuttanut muotoaan ja tunnistamattomana olen jotenkin todella hämmenyksissä elosta täällä. Äiti on kuitenkin soitellut useasti ja kyllähän minä kai pärjään. Lumi ja pakkanen tekee minulle kodin ja olen huojentunut, että täälläkin narskuu ja kimaltelee.
  Mulla on vain hatara suunnitelma ja sekin vain "kai", mutta se on ainoani toistaiseksi. Näitä toisia ei voi kutsua suunnitelmiksi, ainakaan vielä. 
Tuntuu, että kaikki on jo sanottu; tältä erää. Palailen taas joissain merkeissä tänne

♥:llä Inkeri 


2 kommenttia:

Missä mielesi kävi