Mitä minulle kävisi. Siihen vastaisi joku toinen. Häviävätkö
pienten serkkujeni maat, niiden paikalle pystytän kolme litaniaa puita,
erilaisia. Ne eivät kuuluisi joukkoon, kuten en minäkään, kun jäljelle
jättäisivät vain rangan, metallisen ja aran. Sen tuoksu kantautuisi toki sen
jälkeenkin. Betonisissa huoneissa saatan yhä muistaa, mihin kasvoin. Mitä
kertoivat suut, joiden nimiä en muista, joiden tiedän toistuneen, ja sarastaneen, kun niiltä sitä vaadin.
Muttei se ole niin yksioikoista. Mihin minut veisit, jos pystyisit. Pois hotellin anonyymiydestä. Olen niin likainen sen käytävistä, sen petollisen valkeista lakanoista. Ne eivät hengitä, enkä minä. Pois ikkunaruuduista, joita en vain jätä, enkä niitä jotka lapsuudestani kaartuvat pelottavampina varjoina kuin koskaan. En kestä niiden juuria, mitä pelkään kellekään mainita, niillä perunamailla lienevät yhä huutonne, ahdistuksenne kylvettynä ja haudattuna. Vaikka minä kyllä muistin, kun kävimme sillä portilla, ja sanoit ettei kukaan tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi