Kaiut höyrystyvät eteeni, menettävät kun tiedostan. Seuraan niitä suihkuun, takertuvat peiliin, sumentavat minut. Hetken leikin, ettei enää olisikaan säilö. Säilö ei olisi rajattu mustalle. Ei valkea, ei nelikulmainen. Rytmiini ei jää vapautta, eikä vankilaa. Huoneita, rasioita. Enää niistä kuulla. Rytmi minun taustani, se on tuttu vain minulle.
Muuta, lähiöiden syleily puristaa juuri sopivasti elämää. Sivelen sen poskia, kuten se ainoaksi kuuntelijakseni jää, tietää sitä häpeää, tietää sitä mikä ei ole kuten oli ja mikä tulee vapauteeni, vankilaani, väijyy lumitiikerinä kulmissani.
En aio olla sinulle. Ei voi kadottaa, jos ei ole ollutkaan. Tämä rasia ei ole Pandoran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi