keskiviikko 28. syyskuuta 2016

convoitise



kuolema on kadonnut palaaviin askeliin. ei tosin askeliin itsessään, vain niiden tomuiseen tuoksuun. ja niiden ahdistava rahina vanhoille pinnoituetuille kivilattioille ei liene ollut näin puistattava koskaan. ovea vastassa on kuitenkin ovi. ne ovat minulle lohdullisimmat. niiden vieressä ei ole pinnoitettu mitään, eikä niiden lähelle ole tuotu loimuavia räsymattoja. ei edes ota-tästä -pahvilaatikoita aina niin kauniin ruskeina. vaikka minä kritisoisinkin loputtomasti niiden teennäistä ja pyrkyrimäistä sävyä, siihen liitetään aivan liian usein nostalgista hekumaa. sillä ei juuri silloin ole merkitystä. ei juuri silloin, kun se alkaa, eikä pääty. tai sitten aina vain päättyy. nostalginen hekuma, tarrautukaa sittenkin siihen.

samat asiat. kaikki on kehä.

2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja sun blogi on muutenkin niin kaunis, kiitos että käyt välillä kommentoimassa blogiini! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kiva kun pistäydyit tännekin ^^

      Poista

Missä mielesi kävi