Pala
kurkussa. Kesken. Sanoilta, käden liikkeeltä.
Miksen ota apua, tämä ei ole hienoa.
Kirjoitin silloin otsikolla häkkilintu. Nyt se keikkuu vieressäni, samalla en ole varma mitä se tarkoittaa. Huoneissa johon käyn, häkkilintuni kaartaa kaltereiden vapautta. On turva, että kasvot rajataan ja turva, että edes yksi häkki jota vartioida, väittää että se on tyhjä. Tässä ei ole poispääsyä, ei lukollista ovea, selkäni hankaa vasten henkäyksiäni. Kierrän kattoa, pelkään lintua. Se kostaa, että sanoin sitä omakseni, saa minut uskomaan: kaltereiden välistä saattaa kurkottaa.
Tältä puolelta toiselle. Käännän läpinäkyvän toisinpäin, koskaan en saa valmiiksi niin että näkisin toisella puolella tuttuja. Tai edes luulla näkevänsä. Näimmehän koko kaupungin, yön ja seuraavan aamun. Miksen itke siihen paikkaan.
Kohti sulavaa
lunta, tapaan teidät. Jokaista sanaa joka käy
sisälleni, en minä voi, ettekä te voi, eikä me ymmärretä, ettekä te
ymmärrä. Jään tyhjemmäksi.
Lumitukka. Olla sanojen mittainen. Väsyn yhä helpommin.
♥
VastaaPoistakiituksiii!♥
Poista