maanantai 8. lokakuuta 2012

Viikkokausia oli satanut



Odotin sitä aamua, kun tajuan suustani ulos hengittämäni ilman höyrystyvän. Muutama muu jännittävyys on myös onnistunut: muiden muassa syksyinen samoilu. Tarkemmin ajateltuna tämä käsite käsittää aika monta asiaa, joihin olen viime aikoina paneutunut. 
 Olen istunut suuren akvaariolasini edessä aamuisin pukeutuneena ruudulliseen flanellipaitaan. Tuijottanut taivaalle. Huomannut, että yhä on valoisaa. Kerännyt pitkiä katseita osakseni noukkiessani eloonjääneitä varhaisen syksyn jäljiltä. Aivan jokaista katseeni ei ehdi tavoittaa, mutta jokaisen pelastaisin, jos vain voisin. Osa on aivan liiskana; niillä ei ole toivoa. Mutta tusinan ja joitain yksilöitä yli onnistuin kantamaan mukanani siniseen huoneeseeni. Seuraukset: sininen huoneeni on vähemmän sininen; enemmän punaista, oranssia ja keltaista. Epämääräinen kyhäelmä. Riittää minun aamuni sateeksi.
  Kuuntelen aamulla Vesireittejä ja unelmoin itseni tuohon tulvivaan kaupunkiin. Lähden juoksemaan ja totean, ettei taivaalla ole edes pilviä. Seuraavanakin aamuna herään samaan valoon. Lähden juoksemaan. Sataa.



Kävin katsomassa, millaisen kaipuun taitoluistelunäytös minussa herättäisi. Muistin miksi lopetin; yksinsuorittaminen ja kilpaileminen ei ole minun juttuni, vaikkei näytöksessä varsinaisesti siitä ollutkaan kyse. Sitten tietysti muistin myös, miksi lopettaminen tunti niin vaikealta; rakastin vauhtia viileässä, lauantai- ja sunnuntaiaamuisin pakottavia jalkoja harjoituksissa ja loppumatonta työsarkaa tekniikan kanssa, haasteita. Näytöksessä kaikki kuitenkin veti hyvin ja mahtavinta kakessa oli, että esityksiä säesti livenä puhallinorkesteri. Itse samantapaisessa yhteytyössä toteutetussa näytöksessä mukana olleena voin sanoa, että siinä on tehty duunia, että ollaan saatu yhteistö pelaamaan. Joten viihdyin.
 Sitten vaelsin jälleen syksyyn. Ja aikaa tuntui olevan loppuelämä. Aluksi suunnitelmani oli jatkaa jäähallilta kohti Laitaatsillan huomaan uskottuja veneitä. Kohti meninkin, kunnes totesin kengät ja sukat litimärkinä (kun en haita tajunnut jalkaani vetää), että valintataloneitsyyden menettäminen ja rehujen kuvaaminen saivat riittää tämän muutaman tunnin saldoksi.
 Tällaisen kuljeskelun lisäksi aktiviteetteihin on kuulunut: randomkahvittelu (korvikkeena kaakao ja tee), hakemuksen täyttäminen, sovelletun taiteen portfolion saattaminen kuntoon niin että sen jopa uskaltaa avata, lisää syksyilyä, asioiden edestakaisin säätämistä, villasukat, Inkerin nimipäivänä iskän synttäreiden unohtaminen, Jyrki Kataisen pärstän livenä todistaminen ja sokerina pohjalla torstaiolut ohoh.

 Huhhuijaa. Kuljeskellessani hylätyn näköisen päiväkodin ohi, päässäni pyöri vähintään tusina runotyttöjä. Nytpä en enää tavoita miten he mielessäni leipoivat ja lauloivat. Kovinkovin sekalainen kavalkadi kuvia, joita olen saanut tallennettua. Saattaapi olla, että teen vielä erillisen julkaisun noista näytöskuvista. Ei niitä kauheasti ole, mutta en nyt ala änkeä tähän samaan. Varmaan kiinnostaa kaikkia, mutta haluan nyt kuitenkin niillä jotain tehdä.




 

Mutta ne olivat minulla kädessäni jo,
 annoin vain katseeni seurata ääriviivojen sumentumista.

Kohta tajuan, että olen hereillä,
 eivätkä leijat olleet totta. 

 Erityiskiitos tietysti ihanille aamuihmisille, jotka olitte oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

6 kommenttia:

  1. Voi ei ihanaa kiitos paljon :) <3

    VastaaPoista
  2. upeita kuvia, oot niin taitava tallettamaan tunnelman sekä kuviin, että tekstiin! tykkään ihan hirveen paljon lukea sun juttuja, kun ne on niin omalla tyylillä kirjotettu, jotenkin välillä kevyttä ja välillä raskasta. Sellaista, mitä tahtoo lukea aina vain lisää. Lisäks oon kateellinen sun nimestä, voisinpa mäkin olla Inkeri tai joku muu ihanan kuulonen, Iida on ihan tosi tylsä.

    http://lokakuutamo.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sentäs kun häkellyn suorastaan. Eipä tässä muuta voi kuin kiittää ja niiata! Ihanaa kun jaksat ja nimenomaan tykkäät lukea, vaikka meneekin välistä vähän pohjaanpalaneeks puuroks. Hihii eikös sitä sanota kuitenkin, ettei nimi miestä, tyttöä, lintua tai siiltä pahenna (: suurensuuri pus sinulle!

      Poista
  3. Joo olen samaa mieltä, mäkin haluun olla Inkeri!! :D Ja teksti kuvineen oli jälleen kaunis, kiehtova kokonaisuus! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha nimen hienouden on tajunnut vasta myöhemmin; tietty pienempänä oli jotenki kauheeta "erottuu". Kiiiitos kovin sinulle! Ja nimenomaan kokonaisuuksina pyrinkin asiat esittämään; en yksittäisinä randomotoksina, jotka eivät syystä tai toisesta sopisi yhteen.

      Poista

Missä mielesi kävi