Herään useasti yöllä ja mietin, olenko oikeastaan nukkunutkaan. Ajatukset pyörii häkkyränä päässä. Virtaa tuntuu riittävän tusinalle asioita keskellä yötä. Olen pettynyt. Kalvaahan se, ettei ole päässyt tavoitteisiinsa määräajan umpeutuessa. Itseänikin pelottaa, että tavoitteet eivät täyty. Perfektionistinen luonteeni ei tunne sääliä missään asiassa. Pitäisi pystyä, osata, tietää, taitaa, haluta, viitsiä, jaksaa ja antaa itsestään 110% jokaisessa asiassa, jotta elämä tuntuisi luistavan ja jotta elämä tuntuisi elämisen arvoiselta. Ja, jotta saisin sen tyydytyksen, että kaikki on mennyt mallikkaasti ja olen onnistunut jossain kaiken on oltava kaikin puolin täydellistä. On onnistuttava minun itseni takia ja vain itsensä onnistumisen takia. Se ei ole hyvä.
No eli; pitäisi lukea ranskaa, tehdä portfoliotehtävä sovellettuun, tehdä sovelletun portfoliota, valmistautua henkisesti, valmistautua muuttamaan, maalata loppuun, lukea ja sivistää. Ehkä se tästä. Kyllä se tästä. Vaikka unirytmin palauttaminen ei aivan noudattanut kaavaa, sain edistettyä muita osa-alueita. Luin. Opin hieman toisesta maailmansodasta ja jatkoin englannintaitamisella. Lumous ja Dear John. Lisäksi, ennen surkeita yrityksiäni nukkua ja palauttaa kehoani niin sanottuun talviaikaan, maalasin loppuun serkkuni rippilahjan.
Haluan innostua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Missä mielesi kävi