torstai 2. elokuuta 2012

Some Shelters



 Aikaa on loppuelämä. Oli se kuinka pitkä loppuelämä tahansa. Tai lyhyt.

Olen vajonnut yhä useammin lattioille. Nukkunut lähempänä lattiaa. Lähempänä pehmeää. Repäissyt tyhjiä sivuja. Repäissyt sukkahousuihin reikiä. Repäissyt johtoja seinästä. Satuttanut itseni. Juonut elämäni ensimmäisen cappuccinon. Päättänyt olla välittämättä muista jälleen kerran. Tuonut esiin huonon luontoni. Hymyillyt valeita. Oppinut vihaamaan. Enkä halua palata.


 

  


Kesäheinäinen Inkeri turistina kohteessa Kallion kirkon portaat. Muita toimintojani kolmen päivän matkan aikana olivat (extended edition): syntisen hyvän ruoan syöminen sukulaisilla, mansikoitamansikoitamansikoitajavattuja, suomifilmisyventyminen kohteessa Helsingin kaupunginmuseo, muutamaan vanhaan valokuvaan ihastuminen, Valtteri-vierailu, ratikka sitten iän kuusvee, alennusten alennusten penkominen, kahden mekon adoptointi, Hietsun kirppis-vierailu, Stupidon lähes naapurissa majailu, Tammisaareilu, tee ja torvisoitto (=ounce ja tempaus senaatintorilla), kesäily, Helsingin normaalilyseon valojen ihmettely, kykenemättömyys aamupalaan, peltojen keskellä autoilu, ihastuminen Porvooseen ja muihin supersöpöihin kaupunkeihin joihin heitimme hassuja visiittejä, kohde Hiljaisuuden kappeli aka Kampin kappeli, toisten odotuttaminen ja odottaminen, saippuakuplat kampin edessä, budjetin ja mestalistan noudattaminen sekä luultavasti miljoona muuta asiaa, jotka ehkä unohdan. Tai ehken vain pidennä jo pidennettyä listaa.
 Reissu meni nappiin. Livistin edelleen kohti Savonlinnaa, mutta eipä aikaakaan kun sieltäkin jo livistin takaisin ja nyt olen viettänyt kiireettömän ihanat pari päivää kotosalla. Muilla tahoilla mikään ei ole hyvin ja minä olen muuttunut turdus merulaksi. Vaikken osaakaan matkia ambulanssin sireeniääntä.

5 kommenttia:

  1. +2 koska hietsu ja valtteri!!

    VastaaPoista
  2. hei sul on ihanii kuvia, mut ulkoasuun kannattais varmaan panostaa. banneri on aika halvan nälöinen, samoin postaukset. kuvia isommiksi ja banneri kuntoon niin hyvä tulee ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovin palautteesta! En oikeastaan välitä kuinka halvalta banneri tai oikeastaan muukaan näyttää; tärkeämpää on vissiin joku fiilis tai jottai. Ja kuvia käytän siinä koossa kun ne minua milloinkin miellyttävät ja missä suhteessa ne toisiinsa nähden ovat. Mutta olen samaa mieltä että parannuksia voisi tehdä: tällä hetkellä olen tarpeeksi tyytyväinen niin etten jaksa välittää mutta luultavasti jossain vaiheessa ärsyynnyn tarpeeksi tai muiden mielipiteiden merkitys nousee omieni ohi.

      Poista

Missä mielesi kävi